Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoo Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenilla olevan "verta käsissään" Israelin tukemisen vuoksi Gazan kaistalla käynnissä olevassa konfliktissa. Erdogan esitti kommenttinsa televisioidussa puheessa.
– Kirjoitat historiaa verisillä käsilläsi. Olet pakottanut meidät sanomaan tämän, sillä emme voi olla enää vaiti, Recep Tayyip Erdogan sanoi.
Erdogan on viime aikoina yrittänyt lämmitellä Turkin vaikeaksi kehittynyttä suhdetta Washingtonin suuntaan, ja tämänpäiväiset kommentit ovatkin Erdoganin ankarimpia Joe Bidenin kaudella. Hän arvosteli Bidenia muun muassa asekuljetusten jatkamisesta Israeliin.
– Palestiinalaisalueet hukkuvat sortoon, kärsimykseen ja vereen, kuten monet muut alueet, jotka menettivät rauhan ottomaanien mukana. Ja sinä tuet tätä, Erdogan sanoi Bidenille.
Erdogan viittasi puheessaan nykyisen Turkin alueelta johdettuun, vuonna 1923 päättyneeseen osmanien valtakuntaan, jonka entisiin alueisiin Israelin ja palestiinalaisalueet sisältävä alue kuuluu.
Erdogan on tullut Lähi-idässä tunnetuksi palestiinalaisväestön ahkerana puolestapuhujana.
Lue myös: Israelin iskut Gazaan ja Hamasin rakettituli jatkuivat maanantaina – sunnuntain iskuissa vaurioitui klinikka ja kuoli lääkäreitä
Erdogan pyysi myös paavia apuun
Viime viikolla Erdogan syytti Israelia terrorismista. Aiemmin tänään Erdogan pyysi paavi Franciscukselta apua kampanjoinnissa Israelin-vastaisten pakotteiden puolesta. Erdogan keskusteli Franciscuksen kanssa puhelimitse Israelin ja palestiinalaisten väliseen sotimiseen liittyen.
Sotatoimissa on kuollut noin 200 palestiinalaista ja kymmenen israelilaista. Paavi Franciscus sanoi eilen, että viattomien ihmishenkien menettäminen oli "kamalaa ja mahdotonta hyväksyä" ja varoitti konfliktin voivan johtaa "kuoleman ja tuhon kierteeseen".