Turistit luistavat helposti joukkoliikenteen sakoista

Kun Suomessa lomaileva turisti istuu Helsingin seudulla liputta raitiovaunuun, metroon tai bussiin ja joutuu lipuntarkastajan yllättämäksi, ei ole itsestään selvää, että hän maksaa saamansa 80 euron sakon.

Turistin ylittäessä rajan ja palatessa kotimaahansa häneltä on nimittäin vaikea periä sakkoa.

– Kyllä me lapun kirjoitamme, mutta käytännössä se jää usein roikkumaan, sanoo Helsingin seudun liikenteen HSL:n tarkastusesimies Timo Kärkkäinen.

HSL ei kerää tilastoja siitä, paljonko turisteja jää vuosittain tarkastajien haaveihin. Kun näin käy, usein heille ei edes kirjoiteta sakkoja, vaan tarkastaja pyrkii opastamaan ja neuvomaan lipun ostossa vastaisen varalle.

– Inhimillisyystekijät meilläkin on ykkössijalla, Kärkkäinen sanoo.

Joskus käy niin, että Suomessa asuva kansainvälinen väki yrittää esittää turistia kohdatessaan tarkastajan. Usein HSL selvittääkin ennen sakon määräämistä väestörekisterikeskuksen kautta, onko kysymyksessä aito turisti. Jos näin ei ole, matkustajalta peritään samanlainen tarkastusmaksu kuin kaikilta muiltakin.

Yleensä turistit suhtautuvat tarkastajiin maltillisesti ja kuuntelevat neuvoja – onhan tarkastusmaksu kansainvälinen käytäntö, joka tulee harvalle yllätyksenä.

Lue myös:

    Uusimmat