Turistiryhmä joutui ryöstön uhriksi perjantaina aamulla Turun matkustajasatamassa terminaalin parkkipaikalla, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
Ryöstö oli tapahtunut kaukoidästä kotoisin olevien turistien linja-autossa aamulla klo kahdeksan. Ryöstäjä oli tullut linja-autoon ja väkivaltaa käyttäen anastanut matkanjohtajan kassin, joka sisälsi poliisin mukaan noin 8 000 euroa käteistä.
Poliisin mukaan ryöstäjä poistui kumppaninsa avustuksella paikalta harmaalla Volvon katumaasturilla.
Uhri on kertonut poliisille, että myös tekijät olivat ulkonäön perusteella kotoisin kaukoidästä. Tekijät ovat toistaiseksi tavoittamatta.