Tuore kuukausiennuste ällistyttää jopa meteorologia: Eteläänkin tulossa vielä yli 25 asteen pakkasia, luvassa on myös Toini-myrskyn kaltainen lumipyry

Vaikka hetken aikaa näytti siltä, että pahin talvi olisi jo takanapäin, paukkupakkasia ja lumipyryä on tarjolla vielä etelää myöten.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo Forecan nettisivuilla, että ensi viikko näyttää Suomessa tavanomaista kylmemmältä. Pakkaset saattavat paukkua jopa 20–35 asteen lukemissa öisin. Tulossa saattaa olla myös uusia lumipyryjä.

Kylmä ilma tulee Venäjältä

Tiistain tienoilla käväistään Mäntykannaksen mukaan ehkä vielä plussan puolella etelässä, mutta sen jälkeen kylmä ilma valtaa alaa.

– Näyttää siltä, että ensi viikon mittaan hyvin kylmää ilmamassaa pääsee virtaamaan Suomeen Venäjältä. Jos tämän hetken ennuste toteutuu, ensi viikon loppupuolella pakkasta voi öisin olla etelässäkin 25 astetta, pohjoisessa jopa 30–35 astetta. Päivälläkin etelässä olisi 15 pakkasastetta.

– Ennuste on kuitenkin vielä kaukana, mutta tässä on potentiaalia todella hyytävälle jaksolle, Mäntykannas toteaa.

Tilastollisesti tuossa vaiheessa päivän ylimmät lämpötilat ovat Mäntykannaksen mukaan etelässä jo keskimäärin plussalla.

Paukkupakkasten lisäksi lisää uusi lumipyry?

Ensi viikon ennusteessa näkyy myös voimakas lumipyry.

– Tilanne muistuttaa tammikuun paukkupakkasia ja Toini-pyryä, ennuste on vähän vastaavanlainen. Jos ennusteissa nyt näkyvä pyry pääsee Suomeen ensi viikon loppupuolella, se voi tuoda jopa toistakymmentä senttimetriä lunta. 

– Tässä on siis mahdollisuuksia sakealle pyrylle, mutta se on vielä niin kaukana, että useat vaihtoehdot ovat mahdollisia, Mäntykannas sanoo.

Loppukuussa jo toivoa keväisemmästä säästä

Kylmän ensi viikon jälkeen kuukausiennuste antaa toivoa kevättä odottaville. 

Mäntykannaksen mukaan 15. maaliskuuta alkavalla viikolla on enää pieni häivähdys keskimääräistä kylmempään suuntaan, mutta laajalti viikon keskilämpötilat ovat ennusteessa jo keskimääräisiä. 

– Näyttää siltä, että ensi viikko olisi hyytävin, jos ennuste toteutuu. Kevättä toivoville viesti olisi, että jaksetaan sinnitellä vielä ensi ja sitä seuraava viikko. Voi olla, että kevät ehtii kuin ehtiikin alkaa tavanomaiseen aikaan. 

– Tämän kuukausiennusteen mukaan ei ole viitteitä siitä, että kylmä jakso viivästyttäisi kevään alkua tavanomaisesta, Mäntykannas toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja