Tuomioja: Bäckman häiriöksi Suomen ja Venäjän suhteille

Erkki Tuomioja palkittiin Tieto-Finlandialla vuonna 2006. Palkittu kirja käsitteli hänen isoäitiään Hella Wuolijokea.Lehtikuva
Julkaistu 14.11.2012 20:01(Päivitetty 19.06.2013 09:32)

Nyt myös ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo yhteyksistään dosentti Johan Bäckmaniin.

Tuomioja osallistui 2000-luvun alussa vielä maisterin titteliä kantaneen Bäckmanin kustantaman kirjan julkistamistilaisuuteen Pietarissa. Paikalla oli myös Aleksanteri-instituuttia johtava professori Markku Kivinen.

Suomen ulkoministerin osallistumista Bäckmanin koolle kutsumaan tilaisuuteen hämmästeltiin, koska tilaisuudessa julkistettiin venäläisten sotahistorioitsijoiden Nikolai ja Vladimir Baryshnikovin kirjoittama teos Leningradin piiritys ja Suomi vuosina 41-44.

Bäckmanin kustantamassa kirjassa esitetään suomalaiselle sotahistoriankirjoitukselle vieraita väitteitä suomalaisten ja saksalaisten yhteistyöstä.

Miksi he halusivat teidät sinne puhumaan?

– Kyllä he tietysti hakivat varmaan kirjalle julkisuutta ja keskustelua aiheesta, Tuomioja sanoo illan 45 minuuttia -ohjelmassa.

Tänä päivänä Tuomioja ei tekoaan toistaisi.

– Jos me ajatellaan tämän päivän Bäckmania, niin uskon, että kukaan ei kauhean vapaaehtoisesti halua olla hänen kanssa tekemisissä, Tuomioja kertoo.

– Hän (Bäckman) on häiriöksi Suomen ja Venäjän suhteille, Tuomioja väittää.

Bäckmanin mukaan Tuomiojan väite Suomen ja Venäjän välien häiriöistä ei pidä paikkaansa.

– No, minun mielestäni se ei pidä paikkaansa. Minulla on tietysti oikeus kommentoida ajankohtaisia asioita, ja se kuuluu niin kuin sananvapauden piiriin. Ja jos Suomen ja Venäjän välillä on sellainen tilanne, että Venäjän kansalaiset Suomessa ovat joutuneet vaikeisiin tilanteisiin, niin silloin mielestäni nämä ongelmat pitää ratkaista.

– Näistä käydään tällaista lehdistökeskustelua, mutta se ei mielestäni millään tavoin häiritse Suomen ja Venäjän suhteita, Bäckman kertoo MTV3 Uutisille.

Osa kiistää tavanneensa Bäckmanin

45 minuuttia -ohjelma kertoi viime viikolla dosentti Johan Bäckmanin itärikollisuutta käsittelevän väitöskirjan epäselvästä lähdeaineistosta. Tutkimuksen keskeisimpänä lähteenä käytetyt turvallisuusviranomaiset eivät tienneet teemahaastatteluista, joilla Bäckman kertoi keränneensä tutkimusaineistonsa.

Ohjelman jälkeen Helsingin yliopisto antoi Bäckmanille kaksi viikkoa aikaa selvittää tutkimusaineistoonsa liittyvät epäselvyydet. Bäckman vastasi pyyntöön julkaisemalla internetissä neljänkymmenen henkilön nimet ja virkapaikat 113 haastatellun asiantuntijan aineistostaan.

Osa haastatelluista muistaa keskustelleensa itärikollisuudesta Bäckmanin kanssa, osa ei ole varma ja osa kiistää koskaan edes tavanneensa Johan Bäckmania.

(MTV3)

Katso Tuula Malinin juttu (45 minuuttia 14.11.2012)

Sumo video id

Tuomioja ja dosentti Bäckman kävivät sähköpostikeskustelua

45 minuuttia: Vain osa tiesi Johan Bäckmanin tutkimuksesta

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa