Tuomio tuli: Toiselle 2 000 euroa nuuskan ostoa varten lainannut oli itsekin verovelvollinen

Ystävälleen nuuskan ostoa varten rahaa lainanneen katsottiin osallistuneen itsekin säännösten vastaiseen maahantuontiin, linjaa Korkein hallinto-oikeus tuoreessa päätöksessä.

Rahoittaja lainasi 2 000 euroa, jolla ystävä osti nuuskaa Ruotsin-laivalta Suomeen. Nuuskaa oli vajaat 18 kiloa. Oikeuden mukaan rahoittaja oli yhdessä maahantuojan kanssa verovelvollinen säännösten vastaisesti maahantuodusta nuuskasta suoritettavista veroista, vaikka rahoittaja ei pitänyt nuuskaerää edes hallussa.

–  Asiaa ei ole arvioitava toisin sen vuoksi, että kysymys on yksityishenkilöiden välisestä rahan lainaamisesta tai että rahan lainaaminen ei ole tapahtunut suoranaisen taloudellisen hyödyn saamiseksi, oikeus toteaa.

Ystävä hankkii toimeentulonsa nuuskan ja alkoholin myynnillä

Rahoittaja kertoi aiemmin käräjäoikeudelle lainanneensa ystävälleen useita kertoja rahaa hyväntahtoisuuttaan. Ystävä oli kertonut lähtevänsä laivalle ja tarvitsevansa 2 000 euroa, jonka rahoittaja lainasi käteisenä.

Ystävän mukaan rahoittaja tiesi, mihin rahat ovat menossa ja että työtön ystävä hankkii toimeentulonsa nuuskan ja alkoholin myynnillä.

Oikeus arvioi asiaa muun muassa sillä perusteella, oliko rahoittaja tiennyt tai olisiko hänen kohtuudella pitänyt tietää maahantuonnin olevan säännösten vastaista.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan rahoittaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää ja häntä oli siten pidettävä yhteisvastuullisena valmistevero- ja arvonlisäverovelvollisena toisen maahantuomasta nuuskaerästä.

Tulli ja hallinto-oikeus olivat katsoneet toisin eli siten, ettei rahoittaja ollut verovelvollinen.

Lue myös:

    Uusimmat