Tuomas Iisalo teki heti vaikutuksen NBA:ssa – päävalmentaja innostui suomalaisesta: "Briljantteja näkemyksiä"
Koripallovalmentaja Tuomas Iisalon, 42, aika NBA:ssa on alkanut lupaavasti. Memphis Grizzliesin apuvalmentajaksi Paris Basketballin menestysvuosien jäljiltä palkattu Iisalo on ehtinyt tehdä jo vaikutuksen seuran päävalmentajaan Taylor Jenkinsiin.
NBA-kausi käynnistyy lokakuun 22. päivä. Harjoituspelit käynnistyvät tällä viikolla.
Grizzlies vietti äskettäin mediapäivää, jonka vaiheilla Iisalon rooli selkeytyi entisestään myös julkisuuteen, kun Jenkins jakoi varauksetonta kiitosta suomalaisapuvalmentajan suuntaan.
– Apuvalmentajista Tuomas Iisalolla on johtava rooli hyökkäyspelaamisen osalta. Hänellä on siihen briljantteja näkemyksiä. Iisalo vaikuttaa merkittävästi taktisiin näkemyksiimme ja lisäksi siihen, millaiseksi olemme muuttaneet vastustajiemme tarkkailun, kuudetta kauttaan NBA-päävalmentajana aloittava Jenkins sanoi.
Kaikkiaan uusia kasvoja seuran valmennustiimiin tuli kuusi kappaletta, Iisalo yhtenä heistä.
– Hän (Iisalo) seuraa pelajiien kehittymistä ja sopeutumista pelitapaan. Olen innoissani hänen tavastaan johtaa.
– Osaamme vauhdikkaan koripallon, mutta haluamme olla aiempaa tehokkaampia ja sitoutuneempia yhdessä puolustamisessa. Haluamme saada uudella systeemillä aiempaa enemmän kakkospalloja ja parantaa puolen kentän hyökkäämistä, Jenkins kuvaili joukkueensa tavoitteita.
Saksan Bundesliigassa Crailsheimissa ja Bonnissa kansainväliseen tunnettuuteen noussut Iisalo valmensi Paris Basketballin myöhemmin Euro Cupin voittoon. Hänen oli määrä valmistautua joukkueensa kanssa eurooppalaisen koripallon pääkilpailuun Euroliigaan, mutta NBA:n suunnasta osoitettu kiinnostus muutti tilanteen.
Grizzlies aloittaa kautensa varhain Suomen aikaa 8. lokakuuta finaaleihin keväällä edenneen Dallas Mavericksin vieraana. Memphis jäi viime kaudella läntisessä konferenssissa sijalle 13 ollen täten myös pudotuspelien ulkopuolella.
LUE MYÖS: Dikembe Mutombo on kuollut
Uusimmat
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
15:03
Syyslomamatka ulkomaille? Helsinki-Vantaan ruuhkatiedot näkee jo kotona
-
14:53
Ex on Next: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
14:50
P. Diddyn oikeudenkäynti alkaa toukokuussa – musiikkimoguli pysyy vangittuna
-
14:47
Michelle ja Barack Obama julkaisivat rakkautta tihkuvan kuvan: "En olisi voinut pyytää parempaa puolisoa"
-
14:37
Kylian Mbappe kuvattiin Tukholman yössä – raivo repesi Ranskassa
-
14:29
Putin: Suhteet Iraniin ensisijaisia Venäjälle
-
14:24
Uutuuskirja: Marinin sisäpiirin "Projekti Nipsu" aikoi taivuttaa SDP:n Naton kannalle jo ennen sotaa Ukrainassa
-
14:23
Haluatko nähdä harvinaisen pyrstötähden? Pekka Pouta antaa vinkit bongaukseen
-
14:16
Koira repi naisen käden irti Australiassa
-
13:44
Puolustusministeri Häkkänen: Israelin toiminta täysin tuomittavaa ja laitonta
-
13:43
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki – "Osoittaa täydellistä piittaamattomuutta"
-
13:39
Yllätys TTK:n parinvaihtoviikon lähetyksessä – suosikkiartistit saapuvat esiintymään tanssien taustalle
-
13:19
Huuhkajilla on valtava heikkous, johon vastustajat iskevät kerta toisensa jälkeen – "Ratkaisi pelin"
-
13:12
Sari Essayah kommentoi viimein kohuttua eriävää Israel-mielipidettä sekä Palestiinan valtion tunnustamista
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
12:12
Donald Trumpin tytär Tiffany on raskaana
-
Lataa lisää