Mainos

Tulviva vesi tukki ainoan uloskäynnin – Thaimaan kaltainen draama nähtiin USA:ssa vuonna 1983

1:52

Kentuckyssa koettiin 35 vuotta sitten vuonna 1983 hyvin samanlaisia kauhun hetkiä kuin tällä hetkellä Thaimaassa.

Kahdeksanhenkinen tutkimusryhmä juuttui luolastoon, kun tulviva vesi tukki luolan uloskäynnin.

– Ryhmäni oli kartoittanut luolastoa kokemuksella. He tiesivät myös, että veden pinta voi nousta ja silloin he lähtivät vauhdilla ulos, muistelee luolastoon juuttunut Mary Gratsch.

Kyseisenä päivänä ryhmä ei odottanut kovinkaan paljon sateita. Kahdeksan tunnin tutkimisen jälkeen lopputulos kuitenkin yllätti Maryn ryhmän totaalisesti.

– Sitten se olikin yhtä sadetta 2-3 päivää. Alueet, missä oli aluksi vettä vain polviin asti, ylettyivät hetkessä olkapäihini asti. Vettä valui sisään kymmenkertaisella nopeudella.

Ryhmä onnistuttiin lopulta löytämään nelihenkisen sukeltajapartion voimin. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.