Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään ja ennustetut suurtulvat toteutuvat

3:27
Näin tulvavesi nousi uhkaavasti Kittilässä jo alkuviikosta, kun MTV Uutiset oli paikalla.

Lapissa jokien virtaamat ovat poikkeuksellisen korkealla, ja ennustetut suurtulvat ilmeisesti toteutuvat ensi viikolla, kertovat Lapin ely-keskus ja Tulvakeskus tiedotteessa.

Keskimääräisen kevättulvan taso on ylitetty ainakin Rovaniemellä ja Kittilässä. Poikkeuksellisen suuressa tulvatilanteessa vesi voi katkaista teitä, ja tulvavahinkoja voi tulla myös niillä alueilla, joissa aiemmin tulvavahinkoja ei ole ollut.

Rovaniemellä tulvan suuruus on hyvin lähellä samaa tasoa kuin vuosien 1973 ja 1993 tulvissa. Vuoden 1993 tulvan tason ylittyminen pyritään estämään Kemijärven säännöstelyn avulla.

Kittilässä Ounasjoen tulvan korkeus on lähestymässä vahinkorajaa, ja veden arvioidaan nousevan vielä metrin verran. Tulvan suuruus on hyvin lähellä vuoden 2005 suurtulvaa.

Sekä Kittilässä että Rovaniemellä tulvan arvioidaan kestävän poikkeuksellisen pitkään. Vesi voi pysyä korkealla lähes viikon ajan. Suurimmillaan tulvan ennakoidaan olevan ensi viikon alussa tai viikon puolivälin vaiheilla.
Pitkään kestävät tulvat voivat uhata tilapäisten tulvasuojausten kestävyyttä, Lapin ely-keskus ja Tulvakeskus varoittavat.

Myös Ivalojoki, Tornionjoki ja Muonionjoki tulvivat

Myös Ivalojoen virtaamat ovat kasvaneet ennustettua nopeammin. Tulvahuipun arvioidaan olevan jo viikonvaihteessa tai heti ensi viikon alkupuolella.

Ivalon keskustassa tulva pysynee tulvapenkereiden tason alapuolella, mutta vahinkoja voi syntyä penkereiden ulkopuolella.
Tornionjoella tulvahuipun ennakoidaan olevan ensi viikon loppupuolella tai kesäkuun toisen viikon alussa. Virtaamat ovat kasvaneet jo yli keskimääräisen kevättulvan tason, ja niiden ennustetaan kasvavan lähelle ennätyslukemia.

Vedenkorkeuden arvioidaan nousevan vielä reilun metrin nykyistä korkeammalle. Näillä näkymin Tornionjoen vedenpinta jää Torniossa ja Pellossa tulvapenkereiden alapuolelle, mutta pengerrettyjen alueiden ulkopuolella voi syntyä jonkin verran vahinkoja. Myös Muonionjoella tulvaennusteet ovat poikkeuksellisen suuret.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja