Tulos laski, Lassila & Tikanoja jakautuu kahtia

Siivous- ja muovialan yhtiö Lassila & Tikanojan tammi-syyskyyn tulos notkahti vuodentakaisista lukemista. Osavuosituloksen julkistamisen yhteydessä yhtiö ilmoitti jakautuvansa kahdeksi erilliseksi konserniksi.

Lassila & Tikanojan yhdeksän kuukauden tulos rahoituserien jälkeen oli 21,2 miljoonaa euroa eli runsaat 126 miljoonaa markkaa. Vuosi takaperin yhtiö teki tulosta 28,1 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa Lassila & Tikanoja kirjasi tammi-syyskuussa 283,9 miljoonaa euroa, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Markoissa liikevaihto nousee noin 1,7 miljardiin. Jatkossa Lassila & Tikanoja pyrkii tehostamaan liiketoimintaansa ja kasvuaan jakautumalla kahdeksi sisäisesti synergiseksi konserniksi. Toiselle yhtiölle siirtyy Säkkivälineen liiketoiminta ja toiselle J.W. Suomisen, Amerplastin ja Inkan liiketoiminnat. Jakautumisen jälkeen molempien konsernien osakkeet noteerataan Helsingin pörssissä.

Lassila & Tikanojan nykyiset osakkeenomistajat saavat omistuksensa mukaisesti uusien yhtiöiden osakkeita. Suunnitelmat jakautumisesta käsitellään Lassila & Tikanojan hallituksessa 26. tammikuuta 2001. Sen jälkeen asiasta päättää yhtiökokous. Tarkoituksena on, että jakautuminen rekisteröitäisiin ensi vuoden syyskuun lopussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat