Tulli tutki 13 erilaista kankaista tai kertakäyttöistä kansanmaskia: Ei merkittäviä puutteita

Pilkottaako nenä maskin päältä? Kerääntyvätkö käytetyt maskit taskun pohjalle? Kokosimme yleisiä mokia kasvomaskin käyttämisestä – tunnistatko itsesi? 1:03
Katso myös: Kokosimme yleisiä mokia kasvomaskin käyttämisestä – tunnistatko itsesi?

Tulli valvoo kansanmaskeja, jotka tuodaan Suomeen EU:n ulkopuolelta tai toisista jäsenmaista. Maskien valvonta Suomessa jakaantuu usealle eri viranomaiselle. 

Tulli kertoo tutkineensa tänä vuonna 13 erilaista kansanmaskia, joista suurin osa täytti vaatimukset.

Maskieristä viisi oli kankaisia kestomaskeja ja kahdeksan CE-merkitsemättömiä kertakäyttömaskeja.

Maskeista ei löytynyt terveydelle haitallisia yhdisteitä, mutta muutamissa erissä havaittiin puutteita pakkausmerkinnöissä. Tullin mukaan kaikista Suomeen tuotavista kasvomaskeista kansanmaskit ovat vain pieni osa. 

– Arviomme mukaan kansanmaskeja on kaiken kaikkiaan tullut Suomeen melko vähän. Selkeästi suurempi osa on ollut CE-merkittyjä henkilönsuojaimia tai lääkinnällisiksi tarvikkeiksi luokiteltuja maskeja, kuten kirurgisia suu-nenäsuojuksia, kertoo Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling Tullin tiedotteessa. 

Pakkausmerkinnöissä puutteita 

Tullin valvonnassa ei tutkittu maskien suojaustehoa, vaan niiden turvallisuutta käyttäjälle.  

Tullilaboratoriossa kansanmaskeista testattiin muun muassa formaldehydin pitoisuutta. Formaldehydi on ihoa, silmiä ja hengitysteitä ärsyttävä aine, joka voi aiheuttaa allergiaa ja jopa syöpää.  

– Tullin valvomista kansanmaskeista ei löytynyt terveydelle haitallisia aineita. Sen sijaan muutaman tuotteen kohdalla pakkausmerkinnät olivat puutteellisia. Yhdestä tuotteesta puuttuivat kokonaan suomen- ja ruotsinkieliset pakkausmerkinnät, Neffling summaa valvonnan tuloksia. 

Pakkausmerkinnöissä tulee antaa lainsäädännön vaatimat varoitukset ja tuotteen turvallisuuden kannalta oleelliset tiedot, Tulli muistuttaa. Tiedot pitää antaa pakkauksessa sekä suomeksi että ruotsiksi. 

Tullin mukaan maskierää, josta puuttuivat suomen- ja ruotsinkieliset tiedot, ei vapautettu markkinoille. Pienemmistä puutteista annettiin huomautus kolmen muun kansanmaskin osalta. 

Lue myös:

    Uusimmat