Tukholman kaupunginteatteri on ollut Maria Sidin korkeakoulu kriisijohtamiseen: "Me too -liikkeen jälkeen tulee We together"

Ruotsissa teatteria johtava Maria Sid: Kliseet suomalaisten ja ruotsalaisten eroista ovat totta 1:44
Ruotsissa teatteria johtava Maria Sid sanoo kliseiden suomalaisten ja ruotsalaisten eroista olevan totta.

Maria Sid kertoo yrittävänsä muun muassa nostaa työntekijöiden itsetuntoa Tukholman kaupunginteatterissa, joka oli vaikeassa tilanteessa hänen tullessaan teatterin johtoon kolmisen vuotta sitten.

Näyttelijä, ohjaaja Maria Sid aloitti Tukholman kaupunginteatterin johdossa vähän sen jälkeen, kun teatterin aiempi johtaja Benny Fredriksson teki itsemurhan 40 työntekijän vaadittua hänen irtisanoutumistaan Me too -kampanjan hengessä. Pian Sidin työpestin alettua iski myös korona, joka ravisteli kaiken jälleen uusiksi.

Maria Sid kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa oppineensa Tukholman kaupunginteatterissa paljon kriisijohtamisesta.

– Koko talo oli traumatisoitunut, kaikki se mitä oli tapahtunut, oli niin hurjaa. Aloin luoda sinne uutta elämää, ja sitten tuli korona. Jouduin tekemään suunnitelmat uusiksi, Sid kertoo alustaan teatterin johtajana.

Sid kertoo muun muassa tehneensä töitä sen eteen, että teatteri olisi avoimempi työpaikka.

–  Ennen kaikki oli salaista, ja valta liikkui pienissä huoneissa. Yritän nyt nostaa ihmisten itsetuntoa – siellä on hyvin päteviä ihmisiä. Pidän tärkeänä, että he kaikki saavat kukkia ja tehdä työtään. Silloin työympäristökin paranee.

Maria Sid sanoo Me too -liikkeen avanneen hänen silmiään sille, mitä valta tekee ihmisille, ja mikä vastuu valtaapitävillä on.

– Me toon jälkeen tulee We together. Meidän pitää rakentaa yhdessä uusi tapa olla yhdessä. Siihen ei kuulu, että puhutaan selän takana ja ilmiannetaan ihmisiä, Sid pohtii.

Sid haluaa puhua johtajana myös kiltteyden puolesta.

– Pitää ottaa huomioon myös ne hiljaisemmat. Vahvinhan helposti tuuppaa tulemaan mielipiteitään, mutta silloin pitää mennä kysymään (hiljaisemmalta), että mitä mieltä sinä olet.

Teatterin johtajuuden tuomista kiireistä huolimatta Maria Sid ei ole jättänyt näyttelemistä. Hän esittää yhtä pääroolia C Moren Musta valo -uutuussarjassa, joka nähdään suoratoistopalvelussa 8.12.2022 alkaen.

Sidin lisäksi kuusiosaisessa jännityssarjassa nähdään muun maussa Samuli Edelmann ja Tommi Korpela. Sarja kertoo siitä, kuinka pitkälle vanhemmat ovat valmiita menemään suojellakseen lastaan.

Lue myös:

    Uusimmat