Tukholmalaisesta hotellihuoneesta löytyi voimakas pommi: "Jos se olisi räjähtänyt, vähintään kolme ihmistä olisi mennyt paloiksi" – toinen epäillyistä tunnetuissa medioissa työskennellyt toimittaja

Mies ja nainen otettiin eilen kiinni hotellista Tukholman Brommassa, kun heidän hallustaan oli löytynyt voimakas pommi. Asiasta kertoo Expressen.

Poliisi sai hälytyksen perjantaina noin kello kahdelta iltapäivällä hotelliin alun perin riidan takia. Siivoja oli kuullut hotellihuoneesta riitelyn ääniä ja soittanut poliisin ilmoittaakseen mahdollisesta pahoinpitelystä.

Poliisi tapasi hotellihuoneesta kaksi ihmistä, noin 25-vuotiaan naisen ja noin 20-vuotiaan miehen. Naisen hallussa olleista laukuista poliisi löysi yllätyksekseen voimakkaan pommin.

Pommi oli lasipurkissa

Expressenin haastattelemien nimettömien viranomaislähteiden mukaan pommi oli hyvin vaarallinen. Lähde kertoo, että pommi oli tehty ilmastointiteipillä varmennettuun lasipurkkiin, jossa oli suuri määrä salamavalojauhetta ja sytyttimiä.

– Jos pommi olisi räjähtänyt, olisi vähintään kolme ihmistä mennyt paloiksi, sanoi lähde Expressenille.

Epäilty nainen työskennellyt toimittajana

Tutkinnanjohtaja vahvisti aamulla pommin löytymisen ja sen, että kaksi ihmistä on otettu hotellista kiinni epäiltynä törkeästä vaaran aiheuttamisesta.

Miestä epäillään myös törkeästä aserikoksesta ja naista huumausainerikoksesta sekä törkeästä vaaranaiheuttamisesta.

Hotelli on ollut tänään lauantaina suljettuna poliisitutkimuksen takia.

Expressenin kertoo, että kiinniotettu nainen on ammatiltaan toimittaja. Hän on lehden käyttämän nimettömän lähteen mukaan opiskellut journalismia ja viestintää ja työskennellyt viime vuosina eräissä Ruotsin suurimmista tiedotusvälineistä. Hänellä on myös huumerikostuomio.

Myös kiinniotetulla miehellä on Expressenin tietojen mukaan rikoshistoriaa. Hänet on tuomittu muun muassa useista lievistä huumerikoksista, virkamiehen uhkaamisesta ja teräaserikoksesta.

Lue myös:

    Uusimmat