Tube-tähdet saavat oman tv-ohjelman: Jännittää ihan järkyttävästi!

Huhtikuussa Subilla alkaa keskiviikkoilloissa uusi peliohjelma, jonka vetäjinä toimivat tubettajat Lakko ja Herbalisti eli Herba. 

YouTubesta tutuksi tulleet tubettajajat Lakko ja Herba laajentavat toimintaansa televisioruutuihin huhtikuun alussa. Lakon & Herban BOKSI -ohjelmassa tähtivieraat pelaavat erilaisia pelejä tubettajakaksikon kanssa.

Vuodesta 2007 alkaen YouTubeen videoita julkaissut 22-vuotias Herbalisti eli Herba, oikealta nimeltään Juuso Karikuusi, on innoissaan tulevasta ohjelmasta.

– Lakon & Herban BOKSI on lähtökohtaisesti meidän näköinen ohjelma. Haastatteluita on paljon ja pelaamisen ympärillä pyöritään. Vieraat ja meidät pistetään pelaamaan, nuori mies intoilee.

– Pelit eivät rajoitu mihinkään tiettyyn. Pelejä on aina mölkystä konsolipeleihin.

Myös Lakko eli Eric Savolainen on uudesta haasteesta innoissaan.

– Kuvailisin ohjelmaa mielenkiintoiseksi, hektiseksi, sekavaksi ja mieleenpainuvaksi. Tästä ohjelman tekemisestä tulee mieleenpainuva ja mielenkiintoinen kokemus. Lähdemme molemmat tekemään ohjelmaa innoissamme, Lakko komppaa.

Sarjan jaksot tulevat suorina lähetyksinä Helsingin keskustassa sijaitsevasta "hikisestä kellarista", joka toimii ohjelman peliluolana. Pelaamisen ohella kuullaan myös vieraiden tunnelmia.

Vaikka Herba on tehtaillut videoita jo yhdeksän vuoden ajan, ovat televisio ja suorat lähetykset hänelle vieraita. Molempia tube-tähtiä uusi haaste jännittää.

– Todellakin jännittää! On mielenkiintoista nähdä uusia toimintatapoja ja ylipäätään uusia tapoja tehdä mediaa ja videoita. Live-videoita ei ole tullut tehtyä aiemmin, joten tämä on uudenlaista tekemistä. En ole haaveillut luovani uraa televisiossa, mutta tämä on hieno mahdollisuus.

– Jännittää ihan järkyttävästi. En ole koskaan mitään tällaista tehnyt. Televisio on ihan uusi alue, jota odotan innolla! Lakko fiilistelee.

 Lakon & Herban BOKSI aukeaa keskiviikkona 6.4.2016 Subilla! 

Huippusuositut tubettajat valtaavat näköradion, hengaavat tähtien kanssa ja pelaavat kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. 

Vieraat pääsevät testaamaan uudenlaisia pelejä ja nähtäväksi jää, onnistuuko joku yllättämään Lakon & Herban.

Suora lähetys Helsingin keskustan hikisestä kellarista. Ehdota, kysy, haasta, osallistu, kommentoi, pelaa, syö, pelaa! Mukana myös Sansa-kissa, tuttu YouTubesta!

YouTubessa huima määrä seuraajia

YouTubessa Herballa on lähes 155 000 seuraajaa. Suurin osa seuraajista koostuu ”nuorista jäbistä”.

Tuntemattomat moikkailevat Herbaa kadulla ja hän on myös tottunut siihen, että hänet tunnistetaan.

– Jos lähtee hakemaan maitoa lähikaupalta, niin aina joku tunnistaa, ellei ole kolmea huppua päällekkäin. Moni tulee juttelemaan, mikä on tosi ok. Mieluummin tulevat puhumaan, kun vain seuraavat kaupassa, kun kannan sitä kevytmaitoani.

Ohjelman myötä Herba uskoo, että jatkossa hänet tunnistavien ihmisten joukko kasvaa.

– Televisiolla on oma katsojakunta. Että ehkä ne kolmekymppiset katsovat jatkossa myös siellä maitohyllyllä!

Lakolla on YouTubessa tilaajia noin 320 000.

– Se on ihan törkeän suuri määrä! hän innostuu.

Luvassa on tiukkoja pelitilanteita ja yllättäviä vieraita, kun netin videoillaan jo valloittaneet Lakko ja Herba ottavat haltuun television huhtikuussa!

Lakon & Herban BOKSI alkaa Subilla 6.4. klo 21!

Lue myös:

    Uusimmat