TS: Jonne Virtasen tapauksessa erikoinen käänne – TPS:n mukaan päävalmentaja Kalle Kaskinen ei liity sotkuun mitenkään

Hyökkääjä Jonne Virtasen hyllytykseen vahvasti liitetty TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskisella ei ollut mitään tekemistä ratkaisun kanssa, kertoo seuran toimitusjohtaja Santtu Jokinen Turun Sanomille antamassaan haastattelussa.

Virtasen tapaukseen saatiin jonkinlainen ratkaisu viimein torstaina, kun pelaaja ilmoitti itse toista viikkoa jatkuneen odotuksen jälkeen, että hänen sopimuksensa on purettu TPS:n toimesta.

TPS tiedotti perään Virtasen sopimuksen purkamisen johtuneen epäasiallisen käyttäytymisen ja työtehtävissä tapahtuneen runsaan alkoholin käytön takia.

Aiemmin Iltalehti uutisoi, että taustalla oli Virtasen riita päävalmentaja Kalle Kaskisen kanssa TPS:n pelimatkalla Tanskassa. Nyt toimitusjohtaja Jokinen kertoo kuitenkin toisin.

– Kaskisella ei ollut mitään tekemistä Jonnen hyllytykseen johtaneiden
tapahtumien tai hyllytyspäätöksen kanssa, Jokinen kommentoi Turun Sanomille.

– Päätöksen hyllyttämisestä teimme minä ja (urheilutoimenjohtaja) Antero Niittymäki perustuen urheilujohdon itse todistamiin tapahtumiin pelimatkalla.

Jokisen mukaan TPS halusi alkuperäisellä, epäselväksi jääneellä tiedotteellaan kertoa avoimesti kannattajille Virtasen hyllyttämisestä, jotta tieto ei tulisi selville huhuina epävirallisista lähteistä.

– Hyllytyksen jälkeen halusimme antaa Jonnelle
riittävästi aikaa valmistautua viralliseen kuulemiseen, Jokinen lisää.

Tästä kesti kuitenkin pitkälle seuraavaan viikkoon ennen kuin Virtanen kertoi itse TPS:n katkaisseen hänen sopimuksensa jo päiviä aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat