Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaaminen oli kaksikon kehonkielen perusteella hermostunut valtakamppailu, sanovat kehonkielen asiantuntijat.
Kohtaamisessa Trump ja Kim pyrkivät osoittamaan johtajuuttaan ja valtaansa toisiinsa nähden. Australialainen kehonkielen asiantuntija Allan Pease kertoo, että kätellessään kumpikin pyrki vetämään toista itseään kohti, eikä kumpikaan halunnut antaa toiselle yliotetta.
Trump osoitti valtaansa ojentamalla kätensä ensimmäisenä, taputellen Kimiä olkapäähän. Kim vastasi tarttumalla käteen tiukasti ja katsomalla Trumpia suoraan silmiin ennen kääntymistään median eteen.
Vaikka Trump kevensi tunnelmaa sanailemalla, hän teroitti yhä asemaansa taputellen Kimiä ja ohjaten tätä kädellään.
Kim piti katseen lattiassa
Sanattomat vallanosoitukset lienevät Trumpille tuttuja. Trump on paitsi suurvallan päämies, myös liikemies ja entinen tosi-tv-tähti. Kimiä pidempänä ja riuskempana hänellä on myös tietty etulyöntiasema tähän nähden.
Trumpin puhuessa Kim pitikin katseensa suurimman osan ajasta lattiaan suunnattuna, yksittäisiä katseita Trumpiin luoden.
– Jos ei tietäisi, kenestä on kyse, voisi ajatella, että iso mies oli isä ja pieni hänen poikansa, Pease sanoo.
Luita murskaava kättely
Yritysmaailman johtajia koulivan Influence Solutions -yrityksen johtaja Karen Leong arvioi, että Trumpista ei ollut havaittavissa samankaltaista hyökkäävyyttä, kuin viime viikon G7-kokouksessa. Siitä huolimatta pyrkimys tilanteen herruuteen oli jatkuvasti läsnä.