Trump vahvisti huhut: Haluaa todella ostaa Grönlannin – "Olemme kiinnostuneita"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vahvistanut huhut siitä, että hän on kiinnostunut ostamaan Grönlannin Tanskalta. Wall Street Journal kertoi lähdetietoihin perustuen viime viikolla, että Trump on pitänyt ostoaikeita esillä useissa keskusteluissa avustajiensa kanssa.


Video: Trump ilmestyi yllättäen pariskunnan häihin.

Trump vahvisti, että asiasta on keskusteltu, mutta ettei saaren ostaminen ole hänen hallintonsa tärkeysjärjestyksessä korkealla.

– Ajatus nousi esiin ja sanoin että tietenkin, strategisesti se (Grönlanti) on kiinnostava ja olemme kiinnostuneita, mutta puhumme (Tanskalle) asiasta hieman.

Trump on menossa syyskuun alussa vierailulle Tanskaan. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, joka on maantieteellisesti Pohjois-Amerikkaa eikä kuulu EU:hun. Grönlannilla on laaja autonomia, mutta sen ulko- ja puolustuspolitiikasta päätetään Kööpenhaminassa.

"Olemme avoimia kaupankäynnille, emme myynnille"

Wall Street Journalin mukaan jotkut Trumpin avustajista ovat kannattaneet ajatusta Grönlannin ostosta saaren mittavien luonnonvarojen ja geopoliittisesti tärkeän sijainnin takia. Lehden lähteiden mukaan Trump on pyytänyt Valkoisen talon asianajajaa tutkimaan asiaa.

Osa presidentin avustajista on puolestaan pitänyt Grönlanti-asiaa ohimenevänä ideana, joka ei johda mihinkään.

Kiinteistösijoittajana toimineen Trumpin mukaan "lopulta kyse on suuresta kiinteistökaupasta". Trumpin mukaan Grönlanti kirpaisee Tanskaa taloudellisesti pahoin.

Luonnonvaroistaan huolimatta Grönlanti on hyvin riippuvainen Tanskan taloudellisesta avusta, joka muodostaa noin 60 prosenttia sen budjetista.

Grönlannin hallinto kommentoi viikonloppuna Trumpin haaveita ja totesi Twitterissä, että se on avoin kaupankäynnille, mutta ei myynnille.

– Grönlannissa on runsaasti arvokkaita resursseja, kuten mineraaleja, puhtainta vettä ja jäätä, kalaa, mereneläviä sekä uusiutuvaa energiaa, ja se on uusi rajaseutu seikkailulle. Olemme avoimia kaupankäynnille, emme myynnille, Grönlannin hallinto kirjoitti. 

Lue myös:

    Uusimmat