Trabant-miehet saavuttivat pääkaupunkiseudun, matkamittarissa 1238 kilometriä

Julkaistu 07.07.2012 10:19(Päivitetty 23.07.2012 13:34)

Trabantilla halki Suomen ajelleet Vesa Toivanen ja Heikki Hiltunen saavuttivat eilen illalla Tuusulan. Kilometrejä matkamittariin on ehtinyt kertyä 1 238.

- Kyllä tässä kahden hullun matka alkaa olla pulkassa, Toivanen summaa.

Kaksikko aloitti reissunsa maanantaina Rovaniemeltä.

- Henkinen yhteytemme kasvoi, ja ehdotankin kaikille ihmisille yhteistä matkaa itäsaksalaisessa pahviautossa Rovaniemeltä Stadiin. Tässä otetaan huumorista mittaa, Toivanen sanoo.

Mittaa otettiin myös miehestä, kun kaksi äijää oli sullottuna pieneen autoon. Toivanen ja Hiltunen hakivatkin tunnustusta suoritukselleen "kaikkien machomiesten isältä ja äidiltä", laulaja Frederikiltä.

- Ajoimme Trabantilla Frederikin pihaan ja kysyimme, annatko meille machomies-tunnustuksen. Frederik nimesi meidät sitten virallisesti machomiehiksi, Toivanen kertoo.

Trabant on Toivosen mukaan kulkenut moitteettomasti. Bensaakin kului vain 5,55 litraa per sata kilometriä.

- Takapuolet on vähän hellinä, mutta kun alaselkiin saatiin linimenttiä, olo on mitä parhain. Nyt tämä on tehty. Todistetusti olemme tuoneet Trabantin Joulupukin luota Stadiin.

(MTV3)

Trabantin matka lähestyy päätepistettään 6.7.

Jaakko Teppo katsasti Trabantin 5.7.

Savolaiskaksikko tapasi joulupukin 4.7.

Pähkähullu Trabant-reissu starttasi Rovaniemeltä 3.7.

Pähkähullu idea: Trabantilla halki Suomen 29.6.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa