TPS niukkaan voittoon

Nurminen
NurminenCopyright MTV Oy 1999
Julkaistu 16.12.2002 11:09

TPS haki sunnuntaina kotihallissaan jääkiekon SM-liigan peränpitäjä Ilvekseltä erittäin tärkeitä sarjapisteitä. Ne tulivat lopulta tuskaisen pelin jälkeen niukimmalla mahdollisella tuloksella eli 1-0-voitolla.

TPS uskoo edelleen paikkaan pudotuspeliviivan yläpuolella, kun sen sijaan Ilveksen leirissä tähtäillään jo enemmän tulevaan kauteen. Ilveksen taistelutahto on kaikesta huolimatta tallella. -Kyllä tällä hengellä saadaan vielä keväällä voittojakin, uskoi valmentaja Teijo Räsänen.

Hyvällä tahdollakaan ottelusta ei voi kovin korkeita arvosanoja antaa. TPS pelasi neljännen pelinsä viiden päivän sisällä, ja sen huomasi joukkueen liikkeestä. -Lauantainen ottelu jätti paljon energiaa Hämeenlinnan jäälle, mutta kiitos pojille siitä, että jaksettiin vielä voitto punnertaa, Kari Jalonen ylisti joukkojaan.

TPS:n avainpelaajaksi nousi 19-vuotias maalivahti Teemu Lassila. Entisen huippumaalivahti Hannu Lassilan poika pelasi ensimmäisen täyden ottelunsa liigassa. -Sain lauantai-illalla tietää pelaamisesta ja tietysti se jonkin verran jännitti. Kun sitten pääsin kiinni pelin henkeen, kaikki meni hyvin, Lassila iloitsi. Hän haki syksyllä pelituntumaa pelaamalla parikymmentä ottelua mestiksessä Hermeksen riveissä.

Ottelu oli varsin kaksijakoinen. TPS hallitsi selvästi ensimmäistä erää. Silloin myös Kai Nurminen pääsi ylivoimalla tekemään lopulta ainoaksi jääneen maalin. Toisessa erässä Ilves tuli kovaa ja olisi ilman Lassilan torjuntoja hyvin voinut tasoittaa. Martti Järvenpää oli lähellä tasoitusta vetäessään rajun laukauksen yläristikkoon. Kolmas erä oli väsyneiden joukkueiden kovaa yritystä, jossa odotettiin vain kenelle kiekko pomppi.

Lassilan lisäksi TPS:n parhaita olivat hyökkäyksessä Joni Lius, Kai Nurminen ja Ville Vahalahti. Puolustus oli varsin tasainen. Ilveksen Tommi Satosaari teki varmaa työtä maalissa. Kentältä puuttuivat pelikiellon takia Raimo Helminen ja Timo Peltomaa. Lisäksi kuumeinen Petr Vala joutui jäämään sivuun toisessa erässä.

Ottelun toisessa erässä erotuomari Markku Kruusin selkä kramppasi ja hän joutui jäämään sivuun. Linjatuomarit Timo Aarvala ja Torkel Saarnio hoitivat tyylikkäästi loppupelin.


Ottelutilastoja:
TPS-Ilves 1-0 (1-0, 0-0, 0-0)

1. erä: 10.01 Kai Nurminen (Joni Lius-Mikael Holmqvist) 1-0
yv.

Jäähyt: 8.46 Bert Robertsson I 2 min, 12.19 Antti Bruun I 2
min, 15.53 Tommi Satosaari (kärsi Petr Vala) I 2 min.

2. erä: Maaliton.

Jäähyt: 24.25 Mika Suoraniemi T 2 min, 31.07 jr I (kärsi
Eero Lajunen) 2 min, 33.33 Mikko Kankaanperä T 2 min.

3. erä: Maaliton, Ilves aikalisä 57.52.

Jäähyt: 47.07 Nurminen T 2 min, 50.34 Martti Järventie I 2
min, 57.24 Ville Hirvonen I 2 min, 57.24 Markus Seikola T 2 min.

Jäähyt yht: TPS 4x2 min = 8 min, Ilves 6x2 min = 12 min.

Torjunnat: Teemu Lassila T 3+13+7=23, Tommi Satosaari I
18+4+4=26 (pois 57.52-60.00).

Tuomarit: Markku Kruus (Timo Aarvala ja Torkel Saarnio).

Yleisöä: 7008.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko