TPS:n profiilihankinta poissa kokoonpanosta – tämä kuvamateriaali paljastaa loukkaantumisen

TPS-puolustaja loukkaa heti ottelun alussa – viittoili tilanteen jälkeen kiivaasti vaihtoaitioon 0:14
Vastustajan luistin näyttää viiltävän Emil Johanssonin kättä kulmatilanteessa, minkä jälkeen hän luistelee vauhdilla vaihtoaitioon.

TPS:n ruotsalaispuolustaja Emil Johansson ei ole mukana illan ottelussa Kärppiä vastaan loukkaantumisen takia.

Johansson joutui jättämään viikonlopun Sport-ottelun kesken heti ottelun alussa. Hän luisteli kättään pidellen vaihtoaitioon kulmatilanteen jälkeen. Videon perusteella voi tulkita, että vastustajan luistin viiltää häntä ilkeästi käteen.

Katso tilanne pääkuvan videolta.

Johansson ei enää palannut tilanteen jälkeen kaukaloon. Hän ei myöskään ole TPS:n kokoonpanossa tämän illan ottelussa. TPS:n leiristä Johanssonin tilannetta kommentoitiin hyvin niukkasanaisesti.

– Pelaaja on loukkaantunut ja pois kokoonpanosta, TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kertoi tekstiviestillä.

Täksi kaudeksi TPS:n riveihin siirtyneeltä Johanssonilta odotetaan vahvaa kiekollista peliä turkulaisseuran takalinjoilla. Hän pelasi ennen Turkua Münchenissä, johon hän siirtyi kesken kauden Vaasan Sportista.

Kärpät–TPS-ottelua voi seurata tänään C Moresta 18.30. Liigassa pelataan täysi kierros, joten luvassa on myös kuusi muuta huippuottelua.

Lue myös:

    Uusimmat