Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino pitää seuransa otteluohjelmaa vaarallisena jalkapallon Mestarien liigan jatkomahdollisuuksien kannalta.
Mestarien liigan 2018-19 ohjelma – kaikki ottelut, pudotuspeliparit ja tulokset
Tottenham on todella lähellä paikkaa Euroopan ykköskilpailun puolivälierissä, sillä se kaatoi Dortmundin otteluparin avausosassa 3-0. Jos se saa aikaan edes yhden maalin saksalaisseuran vieraana tiistaina, Dortmund tarvitsee jatkopaikkaan vähintään viisi osumaa.
Pochettinon mielestä Tottenhamin otteluohjelmassa olisi ollut parantamisen varaa euromenestystä silmällä pitäen. Ennen keskiviikkona pelattua Dortmund-avausosaa Spurs pelasi sunnuntaina Leicesteriä vastaan. Nyt se kohtaa Dortmundin tiistaina, ja pelasi tätä ennen Lontoon paikallispelin Arsenalia vastaan lauantaina.
LUE MYÖS: Tuomas Virkkusen näkökulma: "Edes Tottenham ei tätä johtoa sentään onnistu sössimään, eihän?"
Dortmundilla oli liigaottelut molemmilla kerroilla päivää Tottenhamia aiemmin, joten saksalaisseuralla oli enemmän aikaa valmistautua europeleihin.
– Luulen, että tarvitsemme apua Englannin jalkapalloliitolta (FA) tai Valioliigalta. En tiedä kummalta, sillä en ole mukana päätöksenteossa, Pochettino kommentoi football365.comin mukaan.
– En tiedä pitääkö minun syyttää FA:ta, Valioliigaa, Tottenhamia, koska stadionimme ei ole vielä valmis, vai televisiota, koska he halusivat meidät suoraan tv-otteluun lauantaina.

