Topi Sorsakoskella laulajan tyylille uskollinen hautakivi

Edesmenneen laulaja Topi Sorsakosken hautakivi asetettiin hiljattain paikalleen. Tuoreista kuvista huomaa, että miestä kaivataan kovasti.

Rakastettu laulaja Topi Sorsakoski, oikealta nimeltään Pekka Erkki Juhani Tammilehto menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana 13. elokuuta 2011. Viimeiselle matkalleen Sorsakoski saatettiin Ähtärissä elokuun lopulla.

Topin manageri Juhani Mansikkamäki kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille, että hautakivi saatiin paikoilleen pyhäinpäivänä, 5. marraskuuta. Kauniissa hautakivessä on kuva Topin tavaramerkistä, stetsonista sekä teksti " Tammilehto Pekka Erkki Juhani 27.10.1952 - 13.8.2011".

– Kiven toimitusajan takia sitä ei aiemmin saatu paikoilleen. Kiitollisuudessa voin kuitenkin todeta, että Topin haudalla ovat koko ajan palaneet kynttilät. Hienoa, kun ihmiset muistavat, Mansikkamäki toteaa kiitollisena.

Kuten kuvista näkyy, on Topin haudalla edelleen miehen lukuisten fanien jättämiä tervehdyksiä ja kynttilöitä.

Topin upeaa uraa tullaan muistelemaan myös muistokonsertissa ensi vuonna. Muistokonsertti pidetään Tampere-talolla 20.lokakuuta 2012. Ajankohdaksi lokakuu 2012 on valittu siksi, että Topi olisi täyttänyt 27.10.2012 60 vuotta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat