Mainos

Tomi Metsäketo sai potkut lähes kaikista töistään ja menetti 80 000 euroa häirintäkohun takia – "Päällimmäisenä tunteena on suru

0:44

Syyttäjä vaatii Helsingin käräjäoikeudessa neljälle naiselle rangaistusta törkeistä kunnianloukkauksista, koska syyttäjän mukaan he loukkasivat laulaja Tomi Metsäkedon kunniaa kirjoittamalla tästä valheellisesti sosiaalisessa mediassa.

Metsäketo yhtyy syyttäjän rangaistusvaatimuksiin. Kolme naisista kirjoitti tekstinsä Facebookin suljettuun naisten ryhmään ja yksi julkisesti Twitteriin.

Kaikki neljä naista kiistävät syytteet. Naiset myöntävät kirjoittaneensa tekstit, mutta heidän mukaansa tekstit pitivät paikkaansa.

Naiset perustelivat kirjoituksia muun muassa sillä, että tiedot perustuivat mediassa liikkuneisiin tietoihin ja yhden naisen läheisen ystävän kokemuksiin. 

Potkut tärkeimmistä tuotannoista

Metsäketo kertoi itse tänään oikeudessa joutuneensa kärsimään paljon viime syksyisen häirintäkohun takia.

Häirintäsyytökset johtivat siihen, että Metsäketo poistettiin Tähdet, tähdet -ohjelmasta. Hän sai myös potkut Mamma Mia -musikaalista esille tulleiden häirintätapausten vuoksi.

– Sain potkut kahdesta suurimmasta ja tärkeimmästä produktiosta, joissa olin mukana. Sen lisäksi minut jätettiin ulkopuolelle joulukonserttikiertueestamme. Yhden kiertueen, joka oli jo käynnissä, sain tehdä alennushinnalla loppuun, Metsäketo kertoi oikeudelle.

Häirintäkohu ja Metsäketoa koskeva kirjoittelu sosiaalisessa mediassa alkoi viime syksynä juuri samoihin aikoihin, kun Tähdet, tähdet- ohjelma alkoi televisiossa.

– En voinut olla ajattelematta, että syy keskustelun käynnistymiseen liittyi siihen ohjelmaan, laulaja sanoi.

Metsäketo sai pian tämän jälkeen potkut ohjelmasta ja sen jälkeen Mamma mia-musikaalista.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Suuret taloudelliset vahingot

Metsäketo kertoi menettäneensä häirintäkohun takia noin 90 prosenttia töistään. Ensimmäistä kertaa yli 20-vuotisen laulajauransa aikana hän ei tehnyt viime jouluna keikkoja tai kiertuetta, vaikka joulu on vuoden tärkeimpiä sesonkeja.

Koko loppuvuosi meni ilman töitä.

– Siitä aiheutui merkittävät taloudelliset vahingot. Minulla on yritys ja olen laskenut yleisellä tasolla, että olen menettänyt noin 80 000 euroa tähän asti siitä kirjoittelusta johtuen, Metsäketo kertoi.

Metsäkedon työttömyysjakso jatkui tämän vuoden puolellekin. Ennen äitienpäivää tänä vuonna hänellä oli yksi keikka helmikuussa.

Nyt tilanne työrintamalla on ruvennut Metsäkedon mukaan paranemaan.

– Luojan kiitos töitä on tälle syksyllä alkanut ilmaantumaan. Onneksi on työnantajia, jotka eivät ole unohtaneet ammattitaitoani, hän sanoi.

Metsäketo kertoo tosin kuulleensa, että vielä on tahoja, jotka valitsevat tuotantoihinsa mieluummin muita artisteja kuin hänet.

Surullista ja ahdistavaa

Taloudellisten vahinkojen lisäksi Metsäketo kertoi kirjoittelusta aiheutuneen hänelle vahinkoa myös sosiaalisessa elämässä.

– Lähipiirissä ihmiset ovat olleet huolissaan ja tämä on aiheuttanut kovasti kärsimystä minulle ja läheisilleni. Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen, miltä tuntuu selittää perheelle, miten tämä internetin ihmeellinen maailma toimii ja miten asiat oikeasti ovat. Olen poika ja veli ja tämä asia koskettaa myös läheisiäni, Metsäketo sanoi hieman liikuttuneena.

Laulaja kertoi olleensa erittäin surullinen tapahtuneen vuoksi.

– Päällimmäisenä tunteena on suru, että tällainen on ylipäätään mahdollista. Sosiaalisen median voima on lähtenyt ihan käsistä.

Surun lisäksi Metsäketo kuvaili kokeneensa ahdistuksen tunteita, kun työt loppuivat.

– Ei siinä voinut hyvin öitään nukkua. Se oli henkisesti rankkaa, mutta ammattiapuun minun ei tarvinnut turvautua, koska minulla on lukematon määrä hyviä ystäviä, joiden kanssa pystyin keskustelemaan.

Rikoksiin viittaaminen loukkasi eniten

Naisten kirjoituksia käytiin läpi oikeudessa ja Metsäketo kertoi, mitkä kohdat teksteissä loukkasivat ja halvensivat häntä.

Metsäketo korosti, että häntä ei ole koskaan tuomittu mistään rikoksesta ja sen takia hänen kunniaansa loukkaa se, kun hänen väitetään kirjoituksissa tehneen rikoksia.

– En ole raiskaaja, en ole väkivaltainen, en ole ikinä tapellutkaan kenenkään kanssa, en ole sarja-ahdistelija. Näissä kirjoituksissa annetaan kuvaa, että kulkisin kädet ojossa kourimassa naisia. Se ei pidä paikkaansa.

Metsäketo kiisti myös olevansa sovinisti tai haukkuvansa naisia.

– Eniten loukkaa se, että minua leimataan väkivaltaiseksi ja raiskaajaksi, joka on ahdistellut vuosia naisia. Ne ovat valheellisia tekstejä. 

Ei henkilökohtaista

Kuulemisensa lopuksi Metsäketo sanoi, ettei hänellä ole henkilökohtaisesti mitään neljää syytteessä olevaa naista vastaan.

– Ei minulla ole mitään teitä vastaan ole, en edes tunne teitä. Lähinnä tarvittaisiin jotain rotia tuonne nettikirjoitteluun. Ne tekstit ovat siellä ja pysyvät, nykyään ihmiset eivät oikein tunnu ymmärtävän sitä.

– Vahingon määrä on niin suuri, että saako sitä ikinä takaisin, en tiedä, hän sanoi lopuksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.