Laulaja Tomi Metsäketo on jälleen vapaa poikamies.
Jos laulaja ei ole kokenut omassa elämässä rakkauden huippuhetkiä, raastavaa ikävää tai eron tuskaa, on aika vaikea olla syvien tunteiden tulkki.
Tomi Metsäketo tietää miltä tuntuu, kun tärkeä suhde päättyy. Viimeksi kariutui pitkäaikainen avoliitto Katri Sainion kanssa.
– Kyllä näin kävi. Paljon keikoilla olevan laulajan kanssa eläminen on haasteellista kumppanille. Minulla on ollut lähes aina pitkäaikaisia suhteita, Katrinkin kanssa olimme yhdessä seitsemän vuotta, laulaja toteaa MTV3.fille.
Vapaana poikamiehenä oleminen ei ole huono asia.
– Yksin asuessa oppii tekemään ainakin kaikki kotityöt, jos ei ole niitä aiemmin hallinnut. Oikeastaan vasta sitten on sopiva parisuhteeseen, sillä silloin osaa arvostaa myös toisen panosta yhteiseen elämään. Minusta on ihmeellistä, etteivät jotkut osaa tehdä edes alkeita kotitöistä. Itseltäni hoituu kaikki työt; kuuraan, puunaan ja teen ruokaa.
Onko biologinen kellosi tikittänyt koskaan?
– Ei ole ollut kiire siihen suuntaan vielä, naurahtaa Tomi.
– Pienen käärön olisi tosi hankala olla mukana keikoilla. Lapsen kanssa pitää olla kokopäiväisesti, ja tarvitseehan lapsi äidinkin. Minulle sitoutuminen olisi nyt erittäin hankalaa, koska on niin paljon töitä.
Uusi levy, konsertti ja kesäteatteri
Tomi Metsäketo sanoo, että syksy ja talvi ovat aina olleet hänelle laulajana kulta-aikaa.

