Tom Lindholm nähdään 90-luvun suosikkisarjasta tutussa roolissaan Kyllä isä osaa -elokuvassa.
90-luvun rakastettu Kyllä isä osaa -komediasarja herää uudelleen henkiin, kun sarjaan perustuva, samanniminen elokuva saapuu valkokankaille 28. maaliskuuta. Elokuvan päärooleissa nähdään samat tutut kasvot kuin Kyllä isä osaa -tv-sarjassakin: Perheen isää esittää Tom Lindholm, äitiä Tuija Ernamo, Jonna-tytärtä Maiju Jokinen ja Jussi-poikaa Jarno Jokinen. Lisäksi perheessä on yksi uusi tulokas, Jonnan poika Junnu (Vilppu Eleinen).
Kyllä isä osaa -elokuvan kutsuvierasensi-iltaa vietettiin torstaina 21. maaliskuuta Helsingin Finnkino Tennispalatsissa. Paikalle saapunut Tom Lindholm paljasti, että näkee elokvan ensimmäistä kertaa vasta kutsuvierasensi-illassa.
– Jännä nähdä, silmillehän se tulee, hän naurahti.
Lindholm kertoi, että usein pakettiin saadut työt katoavat ajan kuluessa päästä. Kyllä isä osaa -roolin kanssa tilanne oli kuitenkin toinen.
– Kun sain elokuvan käsikirjoituksen, niin ajattelin, ainiin, tämähän on tämä kaveri ja se menee näin, hän sanoi.
90-luvun Kyllä isä osaa -televisiosarjan kuvaukset ovat piirtyneet Lindholmin mieleen hektisinä. Vuorosanoja oli näyttelijän mukaan valtavasti.

