Tokio jättää kisatorit rakentamatta – alueet erilaiseen käyttöön

Kisatorien ihmisvilinä jää Tokion kesäolympialaisissa haaveeksi. Kisajärjestäjät ovat päättäneet luopua suurista kisatoreista, joihin olympiafanien oli määrä kokoontua katsomaan maailman urheiluparhaimmiston kilpailuja.

Tokion kuvernööri Yuriko Koike perusteli päätöstä lauantaina tartuntariskeillä. Miljoonakaupunki Tokioon oli määrä rakentaa kuusi suurta kisatorialuetta, jossa ihmiset olisivat voineet nauttia kisoista. 

– Vältämme rakentamasta paikkoja, joihin ihmiset kokoontuisivat suurin joukoin. Sen sijaan panostamme virtuaalisiin elämyksiin, jotta ihmiset voisivat seurata kisoja älylaitteiltaan, kuvernööri kertoi.

Kisatoreiksi aiotut paikat aiotaan nyt ottaa rokotusohjelman käyttöön, jotta entistä suurempi määrä japanilaisia saisi koronarokotuksen.

Kuvernööri Koike ja pääministeri Yoshihide Suga tapasivat lauantaina ja valmistautuivat maanantaiseen yhteydenpitoon Kansainvälisen olympiakomitean kanssa. Maanantaina on määrä linjata, pääsevätkö japanilaiset katsojat olympialaisten lehtereille. Ulkomaalaisten kisaturistien tulo on jo estetty, sillä heille ei myydä pääsylippuja.

Olympialaisten on määrä alkaa 23. heinäkuuta. Päättäjäiset ovat 8. elokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat