Toivo kadonneen Karoliinan löytämisestä kunnossa hiipuu

Toivo Tampereella kadonneen 15-vuotiaan Karoliina Kestin löytämiseksi hengissä vähenee. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi sanoo, että etsintöjä maastossa jatketaan yhä.

– Maastoetsintöjä aloiteltiin pienessä määrin jo alkuviikosta poliisien ja poliisikoirien toimesta. Torstaina etsintöjä laajennettiin vapaaehtoispalvelun avulla. Etsintöjen laajentamista mietitään yhä, mutta sitä ei ole vielä tarkemmin määritelty, Kallioniemi toteaa.

Toistaiseksi maastoetsinnöissä ei ole löydetty pienintäkään vihjettä siitä, mitä tytölle on tapahtunut.

– Mitään jälkiä ei ole tytöstä, eikä edes mitään viitteitä, jotka voisivat antaa vastauksia.

Etsintöjen lisäksi poliisi on kuulustellut tytön kaveripiiriä ja muita ihmisiä, joiden kanssa tyttö on ollut tekemisissä lähiaikoina.

– Ei ole löytynyt mitään syytä, minkä takia Karoliina olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Omaisten hätä koskettaa

Kallioniemen mukaan varsinkin kesäaikaan teini-ikäisiä nuoria katoaa melko usein. Yleensä katoamistapaukset ratkeavat kuitenkin muutaman päivän sisällä.

Poliisi on yhä toiveikas Karoliinan löytämisestä, mutta myös huolestunut tytön oltua kateissa jo noin viikon.

– On todennäköisempää, että hän löytyy kuin jää löytymättä. Se on tietysti sitten eri asia minkälaisessa kunnossa.

Kallioniemi myöntää, että omaisten hätä liikuttaa myös viranomaisia.

– Kyllä se koskettaa, kun tuntee omaisten ja sukulaisten huolen. Varsinkin silloin, kun puhutaan alaikäisestä lapsesta ja ajattelee niitä vaihtoehtoja, mikä siinä voi kohtalona olla.

Lue myös:

    Uusimmat