Töissä käytävä, kaupassa ja bussissa ei: Koronalle altistuneet Taysin hoitajat ja lääkärit määrätty "sovellettuun karanteeniin" – Tehy kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on kannellut tartuntatautilain vastaisesta käytännössä oikeusasiamiehelle.

Tehyn mukaan koronalle altistuneet hoitajat ja lääkärit käyvät Tampereen yliopistollisessa sairaalassa töissä, koska työnantaja on määrännyt heidät ”sovellettuun karanteeniin”. 

Karanteenin mukaan työntekijät eivät voi käydä esimerkiksi kaupassa tai käyttää julkista liikennettä, mutta heidät on määrätty käymään normaalisti töissä.

Käytäntö on tartuntatautilain vastainen ja Tehy kertoo kannelleensa siitä eduskunnan oikeusasiamiehelle. 

– Työnantaja ottaa tässä tietoisen riskin. Altistuneiden työntekijöiden käyttäminen hoitotyössä muodostaa riskin sekä potilaille että työntekijöille itselleen, sanoo Tehyn lakimies Juho Kasanen tiedotteessa. 

"Sovellettua karanteenia" käytetty myös muualla

Tiedossa ei Tehy-lehden mukaan ole, onko työnantaja ilmoittanut altistumisista kunnan tartuntatautilääkärille. 

Kasanen muistuttaakin lehden haastattelussa, että kyseessä saattaa olla virkavelvollisuuden rikkominen, mikäli altistumisista ei ole ilmoitettu.

Taysin käytännön kerrotaan johtuvan siitä, että sillä on pulaa koulutetusta hoitohenkilöstöstä ja lääkäreistä. 

Kasasen mukaan ”sovellettua karanteenia” on käytetty myös muissa sairaanhoitopiireissä.

Lue myös:

    Uusimmat