Ruotsi, 2000. Käsikirjoitus ja ohjaus: Roy Andersson. Kuvaus: Istvan Bortas, Jesper Klevenås. Leikkaus: Tuotanto: Lisa Alwert. Pääosissa: Lars Nordh, Stefan Larsson, Torbjörn Fahlström. Kesto: 100 min.
Roy Anderssonilta meni 25 vuotta ennen kuin hän jälleen teki pitkän elokuvan. Tällä välin ohjasi lukuisia palkittuja mainoksia maksaakseen edellisen, taloudellisesti flopanneen elokuvansa velat. Toisen kerroksen lauluja jatkaa Anderssonin mainoselokuvien suosimaa niukkuuden estetiikkaa. Staattisella kameralla kuvattujen pitkien kohtausten kuvakompositiot ovat viimeisen päälle tyyliteltyjä, lähikuvia ei ole juuri ollenkaan, leikkauksia harvakseltaan, ja kankaalla tapahtuva toiminta on mietiskelevän hidasta. Elokuva sai tänä vuonna Cannes ssa kriitikoiden palkinnon, ja se on Ruotsin ehdokas ensi kevään Oscar-kisaan parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa.
Esikuvakseen ohjaaja mainitsee Samuel Beckettin näytelmän, Huomenna hän tulee. Beckettin näytelmän tavoin Toisen kerroksen lauluja on irti ajasta ja paikasta, vaikka sen yhteiskunnallinen ja henkinen maaperä onkin lama-Ruotsi. Anderssonille löytyy muitakin hengenheimolaisia: tyylittelystä tavaramerkkinsä tehnyt brittiohjaaja Peter Greenaway sekä suomalaiset dokumentaristit Susanna Helke ja Virpi Suutari. Niin Greenawayn, Helken ja Suutarin kuin Anderssoninkin elokuvien innoitus kumpuaa selvemmin valokuva- ja maalaustaiteesta ja teatterista kuin elokuvaperinteestä. Andersson on sitonut elokuvaansa myös kirjallisia viitteitä: perulaisen kirjailijan, Cesar Vallejon runoa, Rähmällään kahden tähden välissä, siteerataan siinä toistuvasti.
Toisen kerroksen lauluja on absurdi, tummaakin tummempi komedia armottomasta ajasta, joka vie ihmisiltä työn, järjen, moraalin ja tunteet. Elokuva on kuin pitkittynyt painajainen, jossa yksilöiden ihmisarvo vähenee hetki hetkeltä. Oikeastaan se on rykelmä lyhytelokuvia, jotka on niputettu pitkäksi fiktioksi. Välillä tuntuu, ettei ratkaisu kestä dramaturgisesti aivan täyspitkää elokuvaa, mutta se on raikas vastakohta itseään toistaville valtaelokuville.
Andersson suosii näyttelijävalinnoissaan amatöörejä, aitoja ja läsnäolevia ihmisiä, joilla on luonteva tapa elehtiä ja reagoida. Päähenkilöä näyttelee Lars Nordh, joka tunnetaan Arlan mainosten saitana, lakonisena ja perusnegatiivisena junttina. Toisen kerroksen lauluissa Nordh on Kalle, joka vakuutusrahojen toivossa polttaa oman huonekalufirmansa. Elokuva on täynnä mitä omituisimpia tyyppejä: ammattitaidoton taikuri, Jeesus-patsailla epäonnista bisnestä pyörittävä liikemies, runouden runtelema poika, ja natsismin kulta-aikoja elävä kenraali, joka 100-vuotispäivänään lähettelee terveisiä Göringille. Anderssonin synkässä komediassa ihmisenä olo on kaikille tuskaista ja takkuista.
Musiikin elokuvaan on säveltänyt ABBA-yhtyeen Benny Andersson, jonka mielestä elokuva ei olisi kaivannut minkäänlaista musiikkia. Vaikka Roy Andersson kertookin inhoavansa Pretty Womanin kaltaisten jenkkielokuvien ylenpalttista, alleviivaavaa ja vulgääria musiikkia, hänen mielestään muutamat kohtaukset vaativat tuekseen musiikkia. Säveltäjä Andersson tekikin sitten elokuvan kuvaestetiikkaa myötäilevän sävelmaailman, joka soi toisinaan taustalla lähes huomaamattomana mutta nousee välillä kuvien yli rikkoen niiden hiljaisuuden.
Roy Andersson on hieman harmissaan siitä, että vaikka ruotsalaiset kriitikot ovatkin kilvan kehuneet hänen elokuvaansa, he ovat lähinnä puhuneet elokuvan muodosta puuttumatta kummemmin sen sisältöön. Toisen kerroksen lauluja kritisoi usein makaaberiksi kääntyvän huumorinsa kautta yhteiskuntaa, joka huonoina aikoina kääntää selkänsä heikoille. Mutta Anderssonin musta huumori ja pisteliäs yhteiskuntakritiikki menevät tehokkaimmin perille juuri hänen valitsemansa muodon kautta. Siksi teoksen muotoa on perusteltua, jopa välttämätöntä korostaa.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Cinema Mondo