”Tiskareille maksetaan Norjassa enemmän kuin bisnesmiehille Kreikassa”

Vaatimukset ovat kunnossa: korkeakoulututkinto löytyy, kielitaitoa riittää ja asenne on kohdillaan.

Töitä ei silti irtoa. Ei sitten millään.

24-vuotias Maria Theodoraki on valmis ekonomi, joka puhuu sujuvasti kolmea kieltä. Työttömyydestä on tullut Theodorakille kuitenkin pitkäaikainen tuttava, kuten joka toiselle kreikkalaiselle nuorelle.

– En ole nirso. Olisin valmis tekemään mitä tahansa, Theodoraki sanoo Norjan TV2-kanavan haastattelussa.

– Töitä ei vain yksinkertaisesti ole.

Monien muiden kreikkalaisnuorten tavoin Theodoraki on kyllästynyt etsimään palkkatyötä kotimaastaan.

Theodoraki totesi, että jos Kreikasta ei elantoa saa, viisainta on suunnata jonnekin muualle. Niinpä Theodoraki aloitti norjan opinnot ja toivoo edistyvänsä niissä niin hyvin, että voisi muuttaa pohjoiseen jo tämän vuoden puolella.

Ilman norjan osaamista maasta on vaikea saada toimeentuloa, mutta Theodoraki uskoo, että jo auttavalla kielitaidolla irtoaa edes hanttihommia.

– Minulle kävisivät hyvin esimerkiksi tiskarin tai siivoojan työt. Niistä maksetaan joka tapauksessa Norjassa enemmän palkkaa kuin liike-elämän ammattilaisille Kreikassa, Theodorakia perustelee.

Naista ei haittaa jättää kotimaataan taakseen, vaikka muutto venyisi vuosiksi.

– Kaipaan elämältä ihan perusasioita, omaa kotia ja turvallista elämistä omalla palkallani. Kreikassa en sitä voi saada, hän toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat