Kiekkolegenda Timo Jutila tienasi viime vuonna huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2012.
Suomen jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtajan pestinsä jättänyt Jutila tienasi vuonna 2013 reilut 71 000 euroa. Vuotta aiemmin summa oli paljon suurempi, melkein 115 000. Laskua on siis tapahtunut yli 40 000 euron verran.
Jutilaa tuskin lohduttaa paljon se, että viime vuoden ansiotulojen lisäksi pääomatuloja kertyi vain hieman yli 2 500 euroa.
Jutila pyörittää nykyisin omaa yritystään. Hän harjoittaa muun muassa saunailtabisnestä ja toimii samalla Tapparan SM-liigajoukkueen myyntimiehenä sekä otteluisäntänä.