Tiina tuunaa: sisäpintoihin vaneria, maalia ja tapettia

Olohuoneen seinät pinnoitettiin kotimaisella koivuvanerilla, makuuhuone tapetoitiin ja maalattiin. Vanerin Tiina oli bongannut Hämeenlinnan asuntomessuilla, jossa sitä käytettiin useammankin talon sisustuksessa. "Tuollainen vähän retro, 50-lukulainen, josta pidän todella paljon." Ympäripontatut vanerilevyt ovat kooltaan 45 x 73 cm. Levyt on käsitelty valmiiksi molemmin puolin.

Vanerit asennetaan vähän kuin laatat – aloitusrivi on ylivoimaisesti tärkein. Sen suoruus tarkastettiin lasermittarin avulla ja päätettiin lähteä heti lattialistan päältä. Jako suunniteltiin huoneen leveyden mukaisesti siten, että reunoille jätettiin Tiinan suunnitelman mukaisesti vaaleat, vapaat kaistat.

Vanerilevyt voi asentaa haluamallaan tavalla tiilimäisesti enemmän tai vähemmän limittäin tai säännöllisiksi ruuduiksi, kuten tässä tehtiin. Koska levyjen takana on hirsirunkoon kiinnitetty tukeva lastulevy, ne ammuttiin viimeistelynaulaimella kiinni suoraan siihen. Yhtä hyvin ne voi kiinnittää ruuveilla tai ellei ruuvi pidä, rakennusliima käy mainiosti. Silloin on vain huolehdittava levyjen pysymisestä paikallaan liiman kuivumisen ajan. Itse asennustyö sujui harvinaisen nopeasti ja helposti levyn loistavan mittatarkkuuden ansiosta.

Makkariin maalia ja tapettia

Makuuhuoneen seinät oli tapetoitu aikaisemmin. Nyt ne maalattiin lukuun ottamatta yhtä seinää, johon tytär oli valinnut isokokoisen, kohdistettavan tapetin. Ennen maalausta tehtiin maalarinteipillä tarpeelliset suojaukset ja rajaukset ja maalattiin tapetoitavassa seinässä, lattian lähellä kulkevat patteriputket valmiiksi.

Kun maalia levitetään seiniin telalla, sitä kannattaa käyttää reilusti. Sen jälkeen pinta "suoristetaan" tasaisin, yhtenäisin, alhaalta ylöspäin suuntautuvin vedoin, joita voi hiukkasen keventää yläpäässä.

Tällä kertaa ei maalattu lämmityspatterin taustoja. Siihen on olemassa oma erikoistelansa – tela on hyvin ohut ja varsi pitkä – mutta edes sellaisilla maalaus ei olisi tällä kertaa onnistunut. Patterit ovat yksinkertaisesti liian lähellä seinää.

Tapetti oli tyypiltään sellaista, jossa liisteri (tai liima) levitetään suoraan seinään. Ensimmäisen vuodan saamiseksi taatusti pystysuoraan mitattiin vatupassilla apuviiva sentin verran tapetin leveyttä etäämmälle nurkasta.

Seinään levitettiin liimaa reilu kaistanleveys kerrallaan. Alareunassa kulkevien patteriputkien takia ei voitu käyttää helpointa tapaa – panna tapettirullaa puhtaaseen kukkalaatikkoon, vetää siitä tapettia ylös ja katkaista se aina oikealta kohdalta, suoraan alareunasta – vaan se piti leikata pöydällä määrämittaisiksi vuodiksi. Niistä tehtiin varmuuden vuoksi hiukan ylimittaisia, koska todettiin helpoimmaksi tasata yläreuna leikkaamalla kaikki vuodat kattolistan reunaa vasten sitten, kun seinä olisi valmiiksi tapetoitu. Vanhassa talossahan katto saattaa olla hiukan painunut ja näin reunasta tulee varmasti täsmällinen. Patteriputkien kiinnikkeiden kohdalla vuodat halkaistiin varovasti ja aseteltiin siististi niiden ympärille. Saumat puhdistettiin heti ylipursuneesta liimasta puhtaalla, kostealla rievulla.

Lisätietoja:
Sisustusvaneri – Koskisen Oy: www.kokoa.fi

(JKA 19.10.2007)

Lue myös:

    Uusimmat