Tiesitkö tätä lemmikin kasvaimista?

Helmen Käpäläkerhossa paneudutaan tällä kertaa lemmikkieläinten kasvaimiin ja niiden hoitamiseen.

Helmen kysymyksiin lemmikkien kasvaimista vastasi Eläinsuojelukeskus ja -hoitola Onnentassussa toimiva Riihimäen kaupungineläinlääkäri JonnaSyrjänen.

Miten tutkin, onko lemmikilläni kasvaimia?

Omistaja voi tutkia kissansa tai koiransa tunnustelemalla sen kuonosta hännänpäähän. Narttukoirien kohdalla nisät ja niiden alue kannattaa tunnustella tarkasti. Tunnustelu kannattaa tehdä kerran kuukaudessa ja ikääntyvällä lemmikillä tiheämmin.

Kissan ja koiran sisäisiä kasvaimia on vaikea havaita edes tunnustelemalla. Jos kuitenkin vatsa rupeaa pullottamaan, paino putoaa, lemmikki ei syö, lemmikki oksentelee, uloste on veristä tai tulee muutoksia normaalikäyttäytymiseen, niin yhteys eläinlääkäriin.

Minkä ikäisinä kissoilla, koirilla tai marsuilla kasvaimia yleisimmin esiintyy?

Tarkkaa ikää on vaikea sanoa koska kasvaimet ovat yksilö- ja rotukohtaisia. Joillain roduilla, esimerkiksi boksereilla, kasvaimia saattaa esiintyä useammin kuin muilla. Riski kuitenkin kasvaa kun lemmikille tulee ikää lisää ja tämä on myös kiinni siitä mitä rotua koira edustaa. Boksereiden kohdalla "ikää lisää" -termin voi karkeasti sanoa seitsenvuotiaasta ylöspäin. Muilla isoilla roduilla kymmenvuotiaasta ylöspäin.

Mikä on ennustettu elinikä, jos lemmikiltä löytyy kasvain?

Tämä on täysin kiinni kasvaintyypistä. Hyvänlaatuiset, pienet kasvaimet eivät välttämättä edes aiheuta toimenpiteitä. Pahanlaatuisen, etäispesäkkeitä jo lähettäneen kasvaimen kohdalla nopea eutanasia saattaa olla ainut järkevä ratkaisu, ja yleensä tällainen päätös tehdään pikaisesti.

Millaisia kasvaimia kissalle yleensä tulee?

Jonna Syrjäsen kokemuksen mukaan kissoilla tyypillisimpiä pahanlaatuisia kasvaimia ovat erilaiset syöpäkasvaimet sekä esimerkiksi suun alueelle tulevat kasvaimet.

Millaisia kasvaimia koiralle yleensä tulee?

Koirilla yleisimmät kasvaimet Syrjäsen mukaan ovat erilaiset narttukoirilla esiintyvät nisäkasvaimet.

Millaisia kasvaimia marsulle yleensä tulee?

Marsuille ja muille jyrsijöille tulevat kasvaimet ovat yleensä hyvänlaatuisia talirauhaskasvaimia. Marsuilla kasvaimet ovat myös iho- ja vatsaontelokasvaimia sekä rintaontelossa sijaitsevia.

Mistä tiedän, onko kasvain pahalaatuinen?

Tämän tietää varmasti vain patologi tutkitun näytteen perusteella. Epäilyn on syytä herätä siinä vaiheessa, jos havaittu kasvain kasvaa nopeasti tai vuotaa eritettä.

Yleensä pahanlaatuiset kasvaimet ovat aggressiivisia eli ne kasvavat nopeasti. Tälläiset usein myös lähettävät etäispesäkkeitä ympäriinsä ja niiden poisto on usein hankalaa, vaikka itse kasvain saataisiinkin poistettua kokonaan.

Kulkevatko kasvaimet suvussa?

Käytäntö on osoittanut, että tietyillä roduilla on enemmän jotain kasvaimia kuin toisilla, mutta tämä on kuitenkin aina yksilöstä enemmän kiinni. Tieteellistä tutkimusta tällaisesta ei ole.

Miten kasvaimet vaikuttavat lemmikin arkeen ja kuntoon?

Hyvälaatuiset kasvaimet ei välttämättä haittaa mitenkään. Tietysti, jos esimerkiksi koiran jalassa on kasvain, joka on todettu hyvänlaatuiseksi mutta se kasvaa, niin se kannattaa poistaa. Tämä siitä syystä, että jalassa on niin vähän nahkaa ja jos kasvain myöhemmin kasvaa isoksi ja se poistetaan, niin tikkaaminen sekä haavan paraneminen liikkuvan kohdan takia muuttuu todella hankalaksi.

Pahanlaatuiset kasvaimet taasen heikentävät lemmikin yleiskunnon nopeasti.

Miten lääkäri tutkii kasvaimen? Miten kasvain muuten hoidetaan?

Eläinlääkäri tutkii kasvaimet tunnustelemalla. Tarvittaessa apuna käytetään ultraääntä (jyrsijöille ultran käyttäminen vaikeaa juuri koon takia) sekä röntgeniä, jolla saa valaistua sekä vatsa- että rintaontelon.

Pääsääntöisesti eläinlääkäri pyrkii poistamaan kasvaimen tai lemmikkiä häiritsevän patin kokonaisuudessaan, jos se on poistettavissa. Hankaluutta aiheuttavat pahanlaatuiset kasvaimet, jotka ovat jo lähettäneet etäispesäkkeitä, joiden poistaminen hankalaa.

Millainen kasvain on sellainen, jota ei pysty hoitamaan?

Pahanlaatuiset, jotka lähettäneet etäispesäkkeitä pitkin ja poikin lemmikin kehoa.

Täytyykö kaikki kasvaimet poistaa leikkauksella?

Koiralla ensisijainen hoito on poistaminen, mutta automaattisesti siihen ei tarvetta ole. Päätöksen poistosta tekee eläinlääkäri, ei lemmikin omistaja. Kasvaimet yritetään poistaa aina kokonaisuudessaan, jos siihen mahdollisuus.

On myös joitain kasvainsyöpätyyppejä, joita on havaittu koirilla ja harvemmin kissoilla, joita Suomessa hoidetaan muutamalla klinikalla sytostaatein. Näihin hoitoihin ei automaattisesti tai rahalla pääse, vaan niihin valitaan potilaat soveltuvuuden mukaan. Kaikkia ei sytostaatein vaan voi hoitaa. Nuorilla koirilla havaittuja imusolmukesyöpiä on Suomessa sytostaatein hoidettu jo pitkään eli siitä meillä taitaa olla eniten kokemusta.

Sädehoitoa Suomessa ei ole saatavilla. Jyrsijällä tällaisia kasvainsyöpätyyppejä ei ole havaittu.

Onko todennäköistä, että koiran, kissan tai marsun kasvain uusii?

Jos kasvain saadaan kokonaan pois, uusimisriski on pieni. Jos kyse isosta kasvaimesta tai laajalle levinneestä (sellaisesta, joka ulottuu alimpiin kudoksiin asti) kasvaimesta, niin sellaiset voivat uusia. Samalla tavoin kuin pahanlaatuiset, joiden lähettämiä etäispesäkkeitä ei ole kaikkia saatu pois.

Marsuilla ja myös muilla samankokoisilla jyrsijöillä on lyhyt elinikä, korkeampi anestesia-komplikaatioriski eivätkä ne kestä leikkauksen jälkiriskejä yhtä hyvin kuin kissa ja koira, joten niiden kasvaimia leikataan tästä syystä hyvin harvoin. Usein tällaisten lemmikkien omistajat hakeutuvat lemmikkeineen sellaisen eläinlääkärin hoitoon, joka on erikoistunut jyrsijöihin.

Yleisin operoitava on koira ja sen jälkeen kissa.


Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat