Tiesitkö tämän? Horoskoopeissa onkin 13. merkki!
Jousimies, mitä jos olisitkin horoskoopiltasi Käärmeenkantaja? Uuteen ruotuun tulkittujen tähtimerkkien mukaan Käärmeenkantaja olisi 13. horoskooppimerkki. Tämän tulkinnan mukaan muutkin tähtimerkit vaihtaisivat reippaasti paikkaa.
Moni joulukuinen Jousimies on saattanut kuulla vuosia sitten, että hän saattaisikin olla horoskoopiltaan Käärmeenkantaja. Nimittäin nykyisiä tähtitaivaan merkintöjä seuraten voitaisiin sanoa, että merkkeihin tulisi lisätä 13. tähtimerkki Käärmeenkantaja (lat.Ophiuchus), joka on saanut nimensä Käärmeenkantajan tähtikuviosta.
Käärmeenkantajiksi luokiteltaisiinkin 29.11.−17.12. syntyneet henkilöt.
Horoskooppimerkkien muutokset aiheuttivat hämmennystä
Kohu kolmannestatoista tähtimerkistä nousi jo vuosia sitten, kun tähtitieteilijät ja muut ammattilaiset toivat esille tiedon, että maapallon akselimuutoksien myötä Aurinko kulkee eläinradan tähdistöjen editse hieman eri reittiä kuin mitä vuosituhansien takaisiin perinteisiin nojaava astrologia kuvaa.
Vuonna 2011 tähtitieteen professori Parke Kunkle sattui nimittäin mainitsemaan eräässä haastattelussa, merkkeihin pitäisi lisätä uutena tähdistönä Käärmeenkantaja, sillä horoskooppimerkkien nykyiset aikarajat eivät pidä paikkaansa.
Käärmeenkantajan (29.11.−17.12.) luonne:
– Unien tulkinta ja etiäiset tulevasta ominaisia
– Vetää puoleensa hyvää onnea ja sattumuksia; kyky selvitä vaikeista ajoista
– Rauhan ja harmonian kaipuinen
– Idealisti ja intuitiivinen luonne
–Etsii elämänviisautta, hakee korkeampaa koulutusta
– Rakentaja: kurkottelee tähtiin sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti.
– Pärjää elämässä ja uralla: kovassa maineessa
– Herättää kateutta muissa kanssaihmisissä
– Iso perhe; usein isän silmäterä
– Suosii vahvoja värejä ja kuvioita pukeutumisessa
– Onnennumero 12
Tieto itse Käärmeenkantaja-tähtikuviosta ei ollut uusi, mutta ajatus siitä, etteivät astrologiset merkit noudattaisi niitä kalenteripäivämääriä, joihin olemme tottuneet, aiheutti monissa hämmennystä ja jopa pientä kriisinpoikasta: olenko sittenkin intuitiivinen Rapu, vaikka luulin olevani ulospäinsuuntautunut Leijona?
Monille oma horoskooppimerkki on tärkeä osa omaa identeettiä, sillä lähes jokainen suomalainen osaa nimetä oman horoskooppimerkkinsä.
Länsimaissa horoskooppien luonnekuvaukset ovat äärimmäisen suosittuja, vaikka niihin uskottaisiin sitten enemmän tai vähemmän.
Moni myös haluaa tietää, mikä kumppaniehdokas on horoskoopiltaan, vaikkei tämä tieto välttämättä vaikuttaisikaan lopulliseen kumppanin valintaan.
Horoskooppimerkkien päivät uusiksi
Jos uutta horoskooppijärjestelmää olisi uskominen, uusi järjestys menisi näin:
20.1.–16.2. Kauris
16.2.–11.3. Vesimies
11.3.–18.4. Kalat
18.4.–13.5. Oinas
13.5.–21.6. Härkä
21.6.–20.7. Kaksoset
20.7.–10.8. Rapu
10.8.–16.9. Leijona
16.9.–30.10. Neitsyt
30.10.–23.11. Vaaka
23.11.–29.11. Skorpioni
29.11.–17.12 Käärmeenkantaja
17.12.–20.1. Jousimies
Monet astrologit kuitenkin ovat kuitenkin toppuutelleet, ettei länsimaisessa horoskooppitulkinnassa oteta Käärmeenkantajaa huomioon, eivätkä omat tähtimerkit muutu. Suurimmasta kohusta on nyt noin neljä vuotta aikaa, eikä Käärmeenkantaja ainakaan vielä näy suomalaisissa horoskooppitulkinnoissa.
Seuraa MTV Lifestylea Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
Lähteet: Wikipedia, Tiede.fi, Tunturisusi.com, Themindunleashed.org
Uusimmat
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:22
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
15:35
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall näyttäytyy Sinkkuelämää-sarjan jatko-osan toisella kaudella!
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: "Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin"
-
15:05
Hyundai-pomolta iso hatunnosto Esapekka Lapin suuntaan – suomalaiskuski on ottanut merkittävän roolin uudessa tallissaan
-
15:01
Neljää puukotettiin kesken koulupäivän Ruotsin Eskilstunassa
-
14:52
Kolmekymppinen mies raiskasi 11-vuotiaan – kun mies yritti houkutella lasta uuteen tapaamiseen, puhelimen päässä olikin peitepoliisi
-
Lataa lisää