Tiesitkö, että Karjalohjalla jahdattiin ufoa? Mökkiläiset näkivät, kun tunnistamaton kirkas asia putosi taivaalta Nummijärveen

Karjalohjan Nummijärveen putosi vuonna 1991 jotain, mitä epäiltiin ufoksi 1:26
Ufoja Nummijärvellä? Katso uutislähetys vuodelta 1991 yläpuolelta.

Nummijärvi nousi otsikoihin, kun tuntemattoman esineen nähtiin putoavan veteen. 

Meterootti, avaruusromu vai lentävä lautanen? Vai sittenkin vain vauhdikas kalasääksi?

Sitä mietittiin Karjalohjalla heinäkuussa 1991, kun paikalliset kuulivat ja näkivät Nummijärven lähistöllä ison esineen molskahduksen.

Silminnäkijät kuvailivat esinettä oudoksi, äänekkkääksi ja vaaleaksi. Mystistä asiaa alettiin etsimään viranomaisten ja säteilyturvakeskuksen voimin seitsemän metrin syvyydestä meren pohjasta sukelluslaitteineen ja miinaharavineen, mutta mitään ei löytynyt.

– Mitään havaintoja ei ole tällä alueella. Useita reikiä pohjassa, pään kokoisia ja vähän pienempiä, mutta niistä ei tiedetä mitään, kertoi sukeltaja Veli-Matti Laakso.

Ufo-tarinat levisivät – aihe puhutti myös maailmalla

Sukeltajat onnistuivat tunnistamaan järven pohjasta tutkakuvissa havaitut möykyt kiven murikoiksi ja puutukiksi.

Viereisellä järvellä havaittu "avaruusromu" sekin oli vain uponnut moottorikelkka.

Ufot-tarinat kuitenkin levisivät ja Nummijärven mysteeri sai lopulta myös kansainvälistä huomiota.

Katso uutislähetys Nummijärveltä yläpuolelta löytyvältä videolta.

MTV Uutiset juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Missä olit kun? -ohjelmasarja kerää yhteen isoimmat uutistapahtumat näiden vuosien varrelta. Kiinnostuitko aiheesta? Missä olit kun? -kirjastosta löydät vuosien parhaat uutisklipit räätälöitynä sinulle.

Jaksot ovat katsottavissa mtv-palvelussa 25. huhtikuuta lähtien sekä mtv3-kanavalla maanantaisin kello 21.00 alkaen.


Lue myös:

    Uusimmat