Tiehallinto: Tietullimaksut otettava käyttöön

Tieliikennekuolemia on ollut tämän vuoden kesäkuussa jo kolme enemmän kuin viime vuonna. Tiehallinnon pääjohtajan mukaan tiemaksut olisivat keino parantaa turvallisuutta maanteillä.

Tieliikenneonnettomuuksissa on tänä vuonna menehtynyt huomattavasti enemmän ihmisiä kuin viime vuonna. Esimerkiksi tässä kuussa tieliikenne on jo vaatinut 34 kuolonuhria. Vuosi sitten vastaava luku oli kolme vähemmän.

Tilastoja saattaa synkentää vielä entisestään juhannus, jolloin tieliikenteessä kuolee keskimäärin kuusi ihmistä.

Liikenneturvan mukaan autoilijoiden käyttämät navigaattorit ja muut lisävarusteet voivat olla syynä lisääntyneisiin liikenneturmiin.

- Keskittyminen herpaantuu, kun laitteita näprätään ja auto ajautuu nopeasti vastaantulevien kaistalle, kertoo Jukka Vierimäki Liikenneturvasta.

Autoliitto puolestaan arvioi, että onnettomuuksien takana ovat huonokuntoiset tiet. Kuusi ihmishenkeä eilen vaatinut Turuntien onnettomuus on Autoliiton mukaan surullinen osoitus ykköstien surkeasta kunnosta. Moottoripyöräilijöille vaaraa ovat puolestaan aiheuttaneet liukkaat bitumipaikkaukset kolmostiellä.

Myös Tiehallinnon pääjohtajan Jukka Hirvelän mukaan päätieverkko on modernisoinnin tarpeessa. Hirvelä kuitenkin toteaa ristiriitaisesti, että tiet ovat kyllä hyvässä kunnossa, mutta nykyiset liikennemäärät ovat liian suuria Suomen tieverkolle.

- Päätieverkko on sinänsä hyvässä kunnossa, mutta se on vaan kapea, mäkinen ja mutkainen. Kaiteet ja päällysteet ovat hyvässä kunnossa, mutta kasvava liikenne ei sovi nykykuntoiselle tieverkolle, Hirvelä toteaa.

1990-luvun taite oli liikenteessä synkkää aikaa. Nousukausi toi lisää autoja ja nuoria kuljettajia maanteille. Lama taas vähensi liikennekuolemien määrää, mutta nyt onnettomuustilastot synkkenevät jälleen.

Tiehallinnon mukaan Suomessa tulisi harkita vakavasti tiemaksujen käyttöönottoa. Hirvelän mielestä tiemaksuista tulevat rahat kuuluisi ohjata tieverkon kunnon ylläpitoon.

Liikenneturvan tavoitteena on enintään 250 liikennekuolemaa vuosittain vuoteen 2010 mennessä. Jos alkuvuoden kaltainen meno teillä jatkuu, tänä vuonna liikennekuolemien määrä kipuaa jo 400:n paikkeille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat