THL: Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa – tartuntoja nyt kaikkiaan 7584

Miksi lentomatkustajat voivat kieltäytyä koronatesteistä? – STM:n valmiusjohtaja Pekka Tulokas kertoo muutetaanko linjauksia 6:57
Miksi lentomatkustajat voivat kieltäytyä koronatesteistä? – STM:n valmiusjohtaja Pekka Tulokas kertoo muutetaanko linjauksia

Suomessa on raportoitu tänään yhteensä 16 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Varmistettuja tartuntoja on nyt yhteensä 7584. Suomessa raportoitiin eilen yhteensä 14 uutta koronavirustartuntaa.

THL:n mukaan tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson aikana Suomessa todettiin 111 uutta koronavirustapausta. Väestöön suhteutettuna tapausten ilmaantuvuus on 2,0 tapausta 100 000 asukasta kohden. Edellisellä seurantajaksolla luvut olivat 53 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 1,0 tapausta.

Perjantaina koronavirukseen liittyviä uusia kuolemia ei raportoitu, joten kuolemantapausten määrä oli edelleen 331. Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi oli perjantaina kolme ihmistä, joista yksikään ei ollut tehohoidossa.

Sairaanhoitopiirit raportoivat tautiin liittyvät uudet kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän pääasiassa kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lue myös:

    Uusimmat