THL: Suomessa 29 uutta muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tartuntaa – 18 todettu ulkomailta tulleilta

Näin koronaseulontaa tehdään Helsingin Länsisatamassa – kuinka moni matkustaja osallistuu vapaaehtoiseen testiin? 4:22
Katso myös: Näin koronaseulantaa tehdään Helsingin Länsisatamasssa.

Koronavirusmuunnosta on löydetty lisää Suomesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu 29 uutta muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta aiemman 20 tapauksen lisäksi.

Yhteensä muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tapauksia on nyt Suomessa 49.

Uusista tapauksista 18 on todettu 20. joulukuuta jälkeen Suomeen saapuneilla henkilöillä.

THL:n mukaan matkustajat ovat saapuneet Suomeen Britanniasta, Ghanasta, Ruotsista, Etelä-Afrikasta, Bosnia-Hertsegovinasta, Tanskasta, Turkista ja Virosta.

Näytteistä 8 on peräisin jo aiemmin tiedossa olleiden tapausten lähikontakteilta. THL selvittää edelleen kolmen tartunnan alkuperää.

Ainakin 55 mahdollisesti tartunnalle altistunutta henkilöä on asetettu karanteeniin.

Kaikista todetuista muuntuneen viruksen aiheuttamista tapauksista 47 on Britanniassa havaittua muuntunutta virustyyppiä ja 2 Etelä-Afrikassa havaittua virustyyppiä.

Nyt havaituista uusista tautitapauksista 28 on Britannian varianttia ja 1 Etelä-Afrikan varianttia.

Jutun sanamuotoja muokattu 11.1.2021 klo 10.16.

Lue myös:

    Uusimmat