THL: Suomessa 17 uutta koronatartuntaa – viikossa tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut edellisviikosta 135:een

Rehtorit antavat viranomaisille koronakriisin hoidosta tyydyttävän arvosanan – vaadittuja toimenpiteitä pidetään osin epärealistisina 9:35
Rehtorit antavat viranomaisille koronakriisin hoidosta tyydyttävän arvosanan – vaadittuja toimenpiteitä pidetään osin epärealistisina.

Suomessa on raportoitu tänään yhteensä 17 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Varmistettuja tartuntoja on nyt yhteensä 7601. Eilen uusia tartuntoja raportoitiin 16. Viimeisen 7 päivän aikana tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut edelliseen viikkoon verrattuna. Tartuntoja on todettu viikossa nyt 135, kun edellisen seitsemän päivän aikana niitä todettiin 68. Sitä aiemmin tartuntojen viikottaiset määrät pyörivät heinäkuussa 50:n paikkeilla.

Viranomaiset kertovat mahdollisista uusista koronakuolemista myöhemmin tänään. Perjantaihin mennessä koronakuolemia oli Suomessa 331.

Lue myös:

    Uusimmat