THL-päällikkö YLE:lle: Lottoarvonnan seuraaminen koko perheen voimin arveluttavaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikö Saini Mustalampi näkee arveluttavia piirteitä perheiden tavassa kokoontua katsomaan yhdessä television lottoarvontaa.

Mustalampi totesi Radio Suomen Ajantasassa, että on arveluttavaa, että kodeissa seurataan yhdessä hartaasti lottolähetystä ja hihkutaan osuman osuessa kohdalle. Tilanteeseen liittyy hänen mukaansa suuria emotionaalisia kokemuksia.

Mustalammen mukaan rahapeli ei kelpaa perheen yhteiseksi viihdykkeeksi. Hän myös sanoi, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään kulttuuriin, joka myös osaltaan säätelee nuorten rahapelaamista ja niistä mahdollisesti koituvia haittoja.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL järjesti tänään seminaarin, jonka keskiössä oli nuorten terveystapatutkimus. Tutkimuksen mukaan säännöllisesti rahapelaamista harrastavat nuoret kokevat tunnetason haittoja, syyllisyyttä ja häpeää. Rahapelit aiheuttavat myös vuorokausirytmin häiriintymistä.

Lue myös:

    Uusimmat