USA 2005.
Ohjaus: Hideo Nakata. Käsikirjoitus: Ehren Kruger Kôji Suzukin romaanin ja Hiroshi Takahashin Ringu-elokuvakäsikirjoituksen pohjalta. Tuotanto: Roy Lee, Mike Macari, Neil A. Machlis, Michele Weisler. Kuvaus: Gabriel Beristain. Leikkaus: Michael N. Knue. Pääosissa: Naomi Watts, Simon Baker, David Dorfman, Elizabeth Perkins, Gary Cole, Sissy Spacek. Kesto: 111 min.
Hideo Nakatan Ringu- (1998) ja Ringu 2 (1999) -elokuvat herättivät kiihkeää huomiota ja ihailua kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Niin kiihkeää, että Hollywood haistoi ideassa rahaa. Gore Verbinski ohjasi amerikkalaisen The Ringin vuonna 2002, ja nyt on vuorossa jatko-osan uudelleenlämmittely The Ring 2, jonka ohjaksiin on tarttunut jenkkidebyyttiään tekevä Nakata itse. Hyvä niin: idean isä ei pääse syyttämään ainakaan ketään ulkopuolista aiheensa ryssimistä – hän kun tekee sen ihan itse.
The Ring 2 jatkaa siitä, mihin ykkösessä jäätiin. Journalistiäiti Rachel Keller (Naomi Watts) on poikansa Aidanin (David Dorfman) kanssa karistanut Seattlen traumaattiset muistot taakseen. Uusi koti ja työpaikka on löytynyt oregonilaisesta pikkukaupungista. Tappavan videonauhan arvoitus on selvinnyt eikä kohtaamisia murhaavan Samara-tyttösen kanssa tarvitse enää pelätä? Turha toive. Kun Rachel saa vihiä oudosta kuolemantapauksesta, heilahtaa videoviikate uuteen elonkorjuuseen. Itse kasetti unohtuu tosin pian sivurooliin, sillä Samaralla on uusi maaninen missio: tyttö haluaa Aidanin ruumiin itselleen.
Siinä missä Verbinskin Ring oli suht uskollinen toisinto Ringusta, eroaa The Ring 2 selvästi omasta vertailukohdastaan. Hideo Nakata on värkännyt amerikkalaisesta jatko-osasta kovin erilaisen tulkinnan. Tunnelman puolesta liikutaan kuitenkin niin samankaltaisissa deja vu -fiilareissa, ettei siitä kannata kenenkään sen isommin huolestua. Samaa diabolista vääntöä – samat tehokeinot, säikyttelyt ja selittämättömyydet. Ongelmana on vain se, että jo kerran (vai pitäisikö sanoa kolme kertaa?) nähtyinä ne ovat menettäneet yllätysmomenttinsa. Näin käy kaikelle kauhulle, kun sen esiinmanaamisesta muodostuu tunnistettava resepti. The Ring 2 on ryöstöviljelyä, jossa pelon ympyrä ei sulkeudu vaan päätyy pyörittämään samaa levyä.
The Ringin nähneitä yhdistää elokuvan aikaa ja paikkaa uhmaavien tapahtumien ihmettely. Selityksiä on toki riittänyt, mutta jotenkin se vain tuntuu turhalta puuhalta. The Ring oli pätevä, innoittunutkin jenkkiversio, jonka väkevä, pahaenteinen tunnelma välittyi kotikatsomoihin asti. Yliluonnollisuudenkin hyväksyi aavistaessaan, että tapahtumat vyöryvät eteenpäin edes jonkinlaisen, piilotetun mutta kutinsa pitävän logiikan varassa. The Ring 2:ssa nämä "hanskat on riisuttu", mikä tarkoittaa, ettei hommassa ole enää vähäistäkään tolkun häivää. Tilanteet hyökyvät esiin, mutta niihin ei synny persoonallista suhdetta. Rachel ja Aidan toimivat katsojan sijaiskärsijöinä, mutta vain siitä simppelistä syystä, että olemme tunteneet heidät jo edellisessä elokuvassa. Se ei ole tarpeeksi. Itse asiassa sivuroolien veteraanit, Elizabeth Perkins ja eritoten Sissy Spacek ovat päähenkilöitä, Wattsia ja Dorfmania, huomattavasti kiinnostavampia.
The Ring 2 on irrallisten kohtausten sekamelska, jonka parhaat oivallukset (mm. hurjistuneiden peurojen hyökkäys) ylläpitävät kohtuullisesti mielenkiintoa. Heikoimmillaan se saa katsojan nurisemaan käsikirjoittajan räikeimmille rimanalituksille ja kuluneimmille kliseille. Kellari- ja kylpyammekohtaukset saisi pikkuhiljaa poistaa kokonaan kauhuelokuvan kohtausvalikoimasta.
Teksti: Outi Heiskanen