USA 2013. Ohjaus: Lee Daniels. Käsikirjoitus: Danny Strong. Tuotanto: Lee Daniels, Cassian Elwes, Laura Ziskin, Buddy Patrick. Kuvaus: Andrew Dunn. Leikkaus: Joe Klotz. Musiikki: Rodrigo Leão. Päärooleissa: Forest Whitaker, David Oyelowo, Oprah Winfrey, Cuba Gooding, Jr., Lenny Kravitz. Kesto: 132 min.
Mies nimeltä Eugene Allen työskenteli hovimestarina Valkoisessa talossa yli 30 vuoden ajan. Hänen palveluskautensa aikana talon isäntä vaihtui seitsemän kertaa, ajat muuttuivat, samoin sisä- ja ulkopolitiikka.
Preciousin ja The Paper Boyn ohjaaja Lee Daniels on tarttunut Allenin poikkeukselliseen elämäntarinaan vapauksia ottavan fiktion keinoin. Hollywoodin tuntien menettely ei ole millään tapaa poikkeuksellinen, mutta tällä kertaa suhde tositapahtumiin on harvinaisen löyhä.
The Butler (2013) on Danielsin ja käsikirjoittaja Danny Strongin sentimentaalinen satu miehestä nimeltä Cecil Gaines (Forest Whitaker). Georgialaisella puuvillaplantaasilla karun lapsuutensa viettänyt nuorukainen ei halua tyytyä syvän etelän ankeisiin 1920-luvun oloihin, vaan hän lähtee etsimään onneaan toisaalta.
Musta nuorukainen saa paikan hotellista, missä hänestä kasvaa taitava ja tunneälyinen valkoisen jetsetin palvelija. Cecil tietää miten herroja ja rouvia silitetään myötäkarvaan, ja juuri tämän ominaisuutensa ansiosta hän saa lopulta paikan Washingtonin kuuluisimmasta kartanosta.
The Butler on elämäkertaelokuvan kaapuun puettu katsaus kansalaisoikeuksien amerikkalaiseen historiaan. Cecil Gaines on vinhaa vauhtia valkokankaalle vyörytetyn vuosisadan näkijä, ei kokija. Jälkimmäinen rooli on varattu Gainesin pippuriselle pojalle, jotakuinkin joka ikiseen mielenosoitukseen ja selkkaukseen sekaantuvalle Louisille (David Oyelowo).
Aihe epäilemättä ansaitsee pätevän ja perusteellisen elokuvan, mutta The Butlerista sellaista ei missään vaiheessa muodostu. Ylipitkä, liian paljon haukkaava ja siksi pinnallinen historiikki synnyttää kiusallisia mielleyhtymiä Forrest Gumpiin. Gumpin tavoin myös Gaines on lähihistorian passiivinen, mykkä todistaja. Tällä kertaa kerronnan sävy on vain kuoleman vakava.
Välillä on vaikea ymmärtää, mitä Daniels ja Strong ovat ylipäätään halunneet teoksellaan saavuttaa. Kiusallisimmin tämä kysymys herää presidenttikavalkadissa, missä Valkoisen talon isäntäpariskuntia esittää tukku Hollywoodin suurimpia tähtiä Robin Williamsista John Cusackiin ja Jane Fondaan. Karikatyyrit ovat kieltämättä kutkuttavia, mutta myös itse pääteemasta pois harhauttavia ja oudon yliampuvia.
Dramatiikka toimii toivotulla tavalla ani harvoin, esimerkiksi rinnastettaessa Valkoisen talon päivällisvalmistelut Louisin pahoinpitelyyn. Näyttelijätyö sen sijaan onnahtelee kautta linjan, ja se on raskassoutuista jopa kepeämmiksi tarkoitetuissa kohtauksissa. Niin on toisaalta myös Danielsin ohjaus kokonaisuudessaan.
Teksti: Outi Heiskanen