Teuvo Lomanille tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Teki 13-vuotiaalle pojalle seksuaalisia tekoja ja oli tämän kanssa useasti sukupuoliyhteydessä

Käräjäoikeus tuomitsi Teuvo Lomanin ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut stylisti Teuvo Lomanin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhden vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 90 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistukseen.

Oikeuden mukaan Loman kosketteli ja muulla tavoin teki 13-vuotiaalle pojalle seksuaalisia tekoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä.

Oikeus totesi, että hyväksikäytön kohteena oli lapsi, jolle rikos on lapsen iän vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa.

Useita kertoja sukupuoliyhteydessä

Loman oli myös useita kertoja sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Seksuaaliset teot ovat olleet suutelua, koskettelua ja sukupuolielinten hyväilyä. Lisäksi Loman otti asianomistajan peniksen suuhunsa ja työnsi oman peniksensä uhrin suuhun.

Viimeiseksi mainittu menettely on tekoaikaan voimassa olleen lain mukaan täyttänyt sukupuoliyhteyden määritelmän. Tekoihin ei ole liittynyt pakottamista, painostamista eikä nöyryyttämistä.

Oikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, kun huomioidaan seksuaalisten tekojen lukumäärä ja moninaisuus, sukupuoliyhteyksien lukumäärä, osapuolten huomattava 23 vuoden ikäero ja osapuolten välinen suhde sekä teon kesto huomioon ottaen.

Aiemmin tuomio olisi ollut kovempi

Teot tapahtuivat 18. tammikuuta–31. heinäkuuta 1999. Syyksilukeminen on perustunut tuolloin voimassa olleisiin rikoslain säännöksiin.

Oikeus totesi, että jos Loman olisi tuomittu teosta pian tekoajan päättymisen jälkeen, oikeudenmukainen rangaistus teosta olisi ollut noin kaksi ja puoli vuotta vankeutta. Rangaistuksen mittaamisesta otettiin kuitenkin huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika.

Asia tuli vireille Helsingin käräjäoikeudessa viime heinäkuussa. Syyteoikeus teon osalta oli tuolloin hyvin lähellä vanhentumista.

Oikeus katsoi, että koska rikoksen tekemisestä on kulunut huomattavan pitkä aika, on oikeudenmukainen rangaistus teosta yksi vuosi ja 10 kuukautta ehdollista vankeutta.

Loman velvoitettiin suorittamaan uhrille kärsimyskorvauksia 10 000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat