Vältetty vero on poliisin mukaan kymmeniä tuhansia euroja. Hakkarainen on sanonut maksaneensa verot jälkikäteen.
Entiselle europarlamentaarikolle Teuvo Hakkaraiselle vaaditaan vähintään kahdeksan kuukauden ehdollista vankeutta törkeästä veropetoksesta.
Syyte luettiin tiistaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
Kyse on Euroopan parlamentista saatujen tulojen verotuksesta verovuosina 2020 ja 2021. Hakkarainen toimi perussuomalaisten europarlamentaarikkona vuosina 2019–2024.
Syyttäjän mukaan Hakkarainen on esitutkinnassa kiistänyt teon tahallisuuden. Hakkarainen on aiemmin sanonut maksaneensa verot jälkikäteen, mutta selvittäneensä tulonsa verottajalle puutteellisesti.
Poliisin mukaan Verohallinto oli pyytänyt poliisia tutkimaan, oliko Hakkarainen veroja välttääkseen laiminlyönyt velvollisuutensa Euroopan parlamentista saatujen tulojen osalta.
Poliisi tiedotti esitutkinnan valmistuttua, että vältetyn veron määrä on kymmeniä tuhansia euroja.
Potkut puolueesta
Hakkarainen erotettiin perussuomalaisista viime vuoden toukokuussa.
Hän oli huhtikuun kuntavaaleissa ehdolla perussuomalaisten listalla sitoutumattomana ehdokkaana ja nousi jälleen Viitasaaren kaupunginvaltuustoon.
