Terroristiepäillyt somalitaustaisia – rahoitusta Somaliaan?

Terrorismin rahoittamisesta ja värväyksestä viikko sitten lauantaina vangitut mies ja nainen ovat somalitaustaisia.

STT kertoo, että molempien epäiltyjen nimet ovat somalialaisia, ja mies on väestörekisteritietojen mukaan Somalian kansalainen. Hän on toiminut kuljetusyrityksessä Helsingissä. Vuonna 2008 mies ilmoitti ammatikseen opettaja. Epäillyt terrorismirikokset eivät ole kohdistuneet Suomeen.

Somalian terroristiorganisaatioiden rahoitus ulkomailta on yleistä. Sunnuntain Turun Sanomien mukaan terroristiepäiltyjen toiminta saattaa olla jäänne radikalisoitumisesta, joka on jo menossa ohi. Ei ole kuitenkaan varmuutta, että vangitut olisivat rahoittaneet juuri Somaliassa toimivia järjestöjä.

Al-Shabaab tunnetuin järjestö

Somalian näkyvin ääri-islamistinen organisaatio on al-Shabaab. Sana on arabiaa ja tarkoittaa nuoria, nuorisoa. Yhdysvallat lisäsi järjestön terroristilistalleen vuonna 2008.

Amerikkalainen ajatushautomo Council on Foreign Relations kertoo elokuisessa artikkelissaan al-Shabaabista.

Al-Shabaab on islamistijärjestö, joka hallinnoi suurta osaa Etelä-Somaliasta ja kannattaa tiukkaa tulkintaa šaria-laista. Ideologian ja käytännön ero on kuitenkin suuri. Kannatusta järjestö on saavuttanut pragmatismilla, ei radikalismilla. Puritaaninen tulkinta islamista vieraannuttaisi suuren osan somaleista järjestön toiminnasta, arvioi asiantuntijaraportti vuodelta 2008.

Vuodesta 2006 al-Shabaab on taistellut Somalian siirtymäkauden hallitusta ja etiopialaisia miehitysjoukkoja vastaan. Etiopialaisten lähdettyä järjestö on iskenyt Afrikan unionin rauhanturvaajia vastaan. Al-Shabaab on rekrytoinut satoja ulkomaisia taistelijoita riveihinsä propagandavideoiden avulla.

Yhteyksiä al-Qaidaan?

Al-Shabaab oli alun perin Islamilaisten oikeusistuinten liiton aseellinen siipi. Liitto hallitsi virallisesti Somaliaa ennen amerikkalaisten tukemaa etiopialaisjoukkojen miehitystä vuonna 2006. Vuodesta 2007 al-Shabaabin johto on väittänyt järjestöllä olevan yhteyksiä al-Qaidaan.

Suurin osa asiantuntijoista uskoo yhteyksien al-Qaidaan olevan vähäiset. Järjestön suurin Somalian ulkopuolella tapahtunut isku on Ugandan Kampalassa jalkapallon MM-kisojen finaalilähetyksen aikana tehdyt pommitukset. Niissä kuoli yli 70 ihmistä.

Al-Shabaabin taistelutaktiikka Somaliassa on alusta asti ollut klassista sissisotaa: itsemurhaiskuja, salamurhia ja yksittäisiä tulitaisteluja. Se iskee siirtymäkauden hallitusta ja sen kumppaneita vastaan.

Hallituksen kumppaneina se pitää esimerkiksi länsimaisia avustusjärjestöjä. Tämä on kostautunut kesän nälänhädän aikana, kun al-Shabaab ei ole päästänyt ruoka-apua Etelä-Somaliaan. Järjestön kannatus on sunnuntain Turun Sanomien mukaan romahtanut niin Somaliassa kuin myös Suomen somalien keskuudessa.

Somalia erilainen romahtanut valtio

Samainen Council on Foreign Relations kertoo artikkelissa kesäkuulta 2010, että Somalia on monella tapaa erilainen romahtanut valtio kuin vaikka Afganistan.

Toisaalta Somalia on äärimmäisen köyhä ja kaoottinen valtio, jossa ei ole ollut toimivaa keskushallintoa 20 vuoteen. Rajoja ja rannikkoa ei valvota eikä Somalian sisällä ole Somalimaata lukuun ottamatta oikeastaan minkäänlaista lainvalvontaa.

Samalla Somalia on kuitenkin hyvin klaanivetoinen yhteiskunta. Klaanit vastustavat voimakkaasti kaikkia ulkomaisia vaikutusyrityksiä. Arabijärjestöjä ei juuri siedetä. Tästä syystä al-Qaida ei onnistunut saamaan Somaliassa jalansijaa 1990-luvulla. Niinpä kansainvälisen terrorismin riskiä pidetään nykyisinkin pienenä, vaikka etiopialaisten miehitys sai monet radikalisoitumaan.

Lisäksi suuri osa somaleista on suufilaisia. Se on maltillinen islamin suuntaus, jonka sisällä talibanmainen fundamentalismi ei ole saanut kannatusta.

Lue myös:

    Uusimmat