Jokerit päihitti jääkiekon SM-liigassa paikallisvastustaja HIFK:n tiistaina 3-1(1-1, 1-0, 1-0). Kotijoukkue pohjusti voiton vastustajaansa aktiivisemmalla hyökkäyspelillä. Voittolukemat olisivat olleet isommat ilman vahvasti etenkin toisessa erässä torjunutta HIFK:n maalivahti Jan Lundellia.
Isäntien suurin sankari oli Tim Stapletonin ja Tommi Santalan kanssa samassa ketjussa pelannut Ville Leino, joka teki kaksi maalia. Leino viimeisteli 2-1-johdon ajassa 30.38 napakalla rannevedolla keskisektorilta. Kauden kahdeksannen maalinsa Leino niittasi kolmella kahta vastaan -pyrähdyksessä 58. minuutilla.
Vierasjoukkue HIFK, joka oli yltänyt joukkueiden edellisessä ottelussa 3-0-voittoon, aloitti pelin räväkästi. Keskushyökkääjä Stephen Guolla jakoi maalin takaa viimeistelymahdollisuuden kaksi kertaa laitahyökkääjä Jerry Ahtolalle seitsemännellä minuutilla, mutta maalivahti Jussi Markkanen ylsi torjuntoihin.
Jokerien Kim Hirschovits puolestaan onnistui yksi vastaan yksi -hyökkäyksessä, ja sai lauottua kiekon Lundellin taakse ajassa 11.17. HIFK:n kuittaus 1-1:een syntyi ylivoimalla reilu neljä minuuttia myöhemmin, kun puolustaja Hannu Pikkaraisen siniviivaveto yllätti Lennart Petrellin ja Charlie Cookin rakentaman näköesteen ansiosta maalivahti Markkasen.
Toisessa erässä Jokereilla oli puolen tusinaa hyvää maalipaikkaa yhtä HIFK:n Miikka Jouhkimaisen sooloa vastaan.
- Maalipaikkoja oli, pitäisi vain saada enemmän kiekkoa ja miehiä maalille, harmitteli HIFK:n päävalmentaja Paul Baxter.
Jokerit nousi voitollaan sarjataulukossa kolmanneksi.
- Pelasimme erittäin hyvän ottelun, loimme paljon maalipaikkoja. Mutta Jan Lundell oli myös hyvä, Jokerien vastuuvalmentaja Shedden kiteytti.
Jokerit-HIFK 3-1 (1-1, 1-0, 1-0)
1. erä: 11.17 Kim Hirschovits (Jyrki Louhi) 1-0, 15.01 Hannu Pikkarainen (Kimmo Kuhta) 1-1 yv.
Jäähyt: 13.08 Marko Kauppinen J 2 min.
2. erä: 30.38 Ville Leino (Tommi Santala-Tim Stapleton) 2-1.
Jäähyt: 25.43 Arttu Luttinen H 2 min.
3. erä: 57.11 Leino (Santala-Petri Varis) 3-1, HIFK aikalisä 59.05.
Jäähyt: 41.15 Santala J 2 min, 45.22 Leino J 2 min, 48.14 Charlie Cook H 2 min, 49.58 Mikko Turunen H 2 min, 50.32 Clarke Wilm J 2 min.
Jäähyt yht: Jokerit 4x2 min = 8 min, HIFK 3x2 min = 6 min.
Torjunnat: Jussi Markkanen J 8+9+13=30, Jan Lundell H 7+10+6=23 (pois 59.00-60.00).
Tuomarit: Jari Levonen (Mikko Kekäläinen ja Jussi Terho).
Yleisöä 9 856.
(MTV3-STT)