Tennistähti Naomi Osaka murtui kyyneliin kesken ottelun – katsojan huuto muistutti ikävästä tapahtumasta

Tenniksen entinen maailmanlistan ykkönen Naomi Osaka joutui yleisön häirinnän kohteeksi Indian Wellsin turnauksessa lauantaina. Japanilainen murtui ottelussa kyyneliin ja hävisi lopulta ottelun venäläiselle Veronika Kudermetovalle suoraan kahdessa erässä.

Naiskatsoja oli huutanut Osakalle ottelun alkuvaiheessa Kudermetovan murrettua tämän syötön. Japanilainen oli yrittänyt tapahtuneen johdosta saada tuomaria ryhtymään toimenpiteisiin, mutta tilanteeseen ei tullut muutosta. Kudermetovan siirryttyä 3-0-johtoon tulivat ensimmäiset kyyneleet.

Osaka onnistui kokoamaan itsensä ja jatkoi ottelua parantaen toisessa erässä. Se ei kuitenkaan riittänyt ottelun kääntämiseen. Osaka sanoi ottelun jälkeen, että katsojan kommentti ei ollut häirinnyt häntä, vaan se muistutti häntä, kun Venus ja Serena Williams joutuivat yleisön häirinnän kohteeksi Indian Wellsin turnauksessa vuonna 2001.

– Minua on häiritty ja pilkattu aiemminkin, joten se ei oikeastaan häirinnyt minua. Sitten ajattelin Venusta ja Serenaa. Kaikkien tulisi nähdä se video, Osaka totesi ja kyynelehti vielä kertaalleen ennen poistumista stadionilta.

Williamsin siskot joutuivat vuoden 2001 Indian Wellsin turnauksessa kovien buuaksien ja rasismin kohteiksi. Venäläispelaaja Elena Dementieva oli syyttänyt tuolloin siskojen isää Richard Williamsia turnauksen manipuloinnista. Williamsit boikotoivat turnausta 14 vuoden ajan.

Osaka oli vielä viime vuonna maailmanlistalla toisena, mutta joutui painimaan mielenterveyden ongelmien kanssa ja putosi listalla. Osaka on nyt sijalla 78. Hän jätti väliin viime vuonna Ranskan avoimet ja Wimbledonin tennisturnauksen.

Katso pääkuvan videolta Naomi Osakan murtuminen kyyneliin.

Lue myös:

    Uusimmat