Teinipoika on löytynyt kuolleena metsästä Ruotsin Märstassa – toinen alaikäinen on otettu kiinni epäiltynä murhasta

Märstassa Ruotsissa on löytynyt ruumis metsäalueelta. Expressenin lähteiden mukaan uhri on teinipoika. Hälytys kuolemantapauksesta tuli noin kello 19 eilisiltana paikallista aikaa. Tapauksen tutkinnan yhteydessä on otettu kiinni toinen alaikäinen ihminen.

Märstasta löytynyt teinipoika oli ollut kadoksissa noin viikon ajan ennen ruumiin löytymistä. Hänen epäillään tulleen väkivaltaisesti surmatuksi.

Ruotsin poliisi tiedotti eilen tutkivansa kuolemantapausta, jossa ruumis on löydetty ulkoa. Tänään poliisi on ollut edelleen vaitonainen tapahtumista.

Esitutkinta murhasta on kuitenkin käynnistynyt ja poliisi on aloittanut kuulustelut.

Uhri ja epäilty alaikäisiä

Käräjäoikeuden Expressenille antaman dokumentin mukaan murhasta epäilty on alle 18-vuotias. Hänet on otettu kiinni todennäköisin syin, mikä on korkein epäilyn aste.

– Voin vahvistaa, että Märstasta on löytynyt kuollut henkilö eilisiltana. Se on johtanut murhatutkinnan aloittamiseen syistä, joita en voi tarkemmin avata tässä yhteydessä,  kamarisyyttäjä Rickard Wahlqvist kertoo tiedotteessa.

Tänään poliisi on ollut metsäalueella rauhoittamassa aluetta.

Asukkaat huolestuneita

Expressen on haastatellut alueen asukkaita. 63-vuotias Massod Ghazal kertoo asuneensa Märstassa 36 vuotta. Hänen mielestään ilmapiiri on muuttunut viime vuosina.

– Täällä oli tosi kivaa 5-10 vuotta sitten, mutta ei enää. Tänne on tullut vähän kalabaliikkia, hän sanoo.

– Aiemmin tämä oli paratiisi. Huonommaksi ja huonommaksi menee koko ajan. Sanon lapsilleni, että muuttakaa pois täältä.

Expressen on yrittänyt tavoitella myös epäillyn asianajajaa Jonas Granfeltia

Märsta on Tukholman läänissä Sigtunan kunnassa sijaitseva taajama, jonka lähellä sijaitsee Arlandan lentokenttä. Siellä asuu noin 27 000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat