Ulkomaisista verkkokaupoista tilattu alkoholi tekee vuosittain kymmenien miljoonien loven valtion verotuloihin.
Marraskuusta alkaen Tulli ja Verohallinto tehostavat ulkomaisista verkkokaupoista ostetun alkoholin verovalvontaa, jotta valmisteverot saadaan kerättyä. Osa alkoholitilauksista pysähtyy marraskuusta alkaen Tulliin ja myös alkoholin tilaajille tulee veroja maksettavaksi.
Verohallinnon mukaan Suomen valtio menettää vuosittain arviolta 80–100 miljoonaa euroa verotuloja, koska ulkomaisista verkkokaupoista tilatusta alkoholista ei makseta veroja Suomeen.
– Alkoholin nettikauppa lisääntyi merkittävästi koronavuosina, ja ilmiön suosio perustuu lähes täysin siihen, että verot jäävät maksamatta. Tehokkaalla valvonnalla haluamme varmistua siitä, että jatkossa verot tulevat maksetuksi myös verkosta tilatusta alkoholista, Verohallinnon ohjaus- ja valvontapäällikkö Sami Peltola sanoo tiedotteessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan verkosta ostetun alkoholin tilausmäärät olivat kasvussa jo ennen koronaa, mutta vuosina 2019–2021 määrät noin kolminkertaistuivat.
Ulkomailta tilatun oluttölkin hinta kaksinkertaistuu
Marraskuusta alkaen Tulli pysäyttää havaitut alkoholitilaukset ja selvittää Verohallinnolta, onko niistä maksettu vaaditut vakuudet ja tehty ennakkoilmoitukset. Pysäytys kestää aina vähintäänkin jatkoselvitysten ajan.
Jos ilmoitus ja vakuus ovat hoitamatta ja vastuu veroista kuuluu viranomaistietojen perusteella myyjälle, Verohallinto tekee haltuunottopäätöksen ja tilaus jää odottamaan verojen maksua. Juomien haltuunoton tarkoituksena on varmistaa, että myyjä maksaa verot Suomeen.
Peltolan mukaan verkosta tilatun edullisen oluttölkin hinta suurin piirtein kaksinkertaistuu, kun myös verot tulevat tilaajan maksettaviksi.
Valtiovarainministeriö myönsi Verohallinnolle ja Tullille keväällä 2022 lähes kolmen miljoonan euron rahoituksen tehovalvontaan, joka jatkuu ainakin vuoden 2023 loppuun.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää