Mainos

Tee ystävänpäiväkortit itse!

Itse askarrellulla kortilla ilahdutat ystävääsi, sukulaistasi tai vaikka puolisoasi ystävänpäivänä. Vain mielikuvitus on rajana korttien ideoinnissa, ja toki askartelussa tarvitaan hieman sorminäppäryyttä. Valmiisiin kortteihin voi halutessaan kirjoittaa joko oman tekstin tai lainata ystävälle sopivaa aforismia, runoa tai osuvia laulunsanoja.

Askartelu on luovaa ja piristävää puuhaa. Ota hetki aikaa itsellesi ja rentoudu askartelemalla kauniita ystävänpäiväkortteja läheisillesi. Korttien tekemisessä ei tarvitse olla mestari, vaan luomalla omia kortteja tai katsomalla mallia valmiista ideoista saat varmasti aikaiseksi toinen toistaan näyttävämpiä kortteja. Itse tehty kortti on sekä persoonallinen että lämminhenkinen tapa muistaa ystävää helmikuun 14. päivänä.

Leimaillen kauniita kortteja

Leimoilla saa helposti ja nopeasti luotua toinen toistaan ilmeikkäämpiä kortteja. Hankkimalla muutamia eriaiheisia leimasimia sekä esimerkiksi mustan ja valkoisen leimasintyynyn pääsee korttiaskartelussa jo hyvään vauhtiin. Leimasintarvikkeiden lisäksi kannattaa hankkia tai kerätä talteen erivärisiä ja -paksuisia papereita, hyvälaatuisia värityskyniä sekä tusseja, liimaa tai kaksipuolista teippiä. Muista myös terävät sakset. Mikäli askartelukärpänen pääsee puraisemaan oikein kunnolla, kannattaa varastoa kartuttaa myös kimalteilla, kuviosaksilla, silkkinauhoilla sekä erilaisilla kuvioleikkureilla.

Omiin kortti-ideoihini käytin pääsääntöisesti leimasinten lisäksi mustaa mustetyynyä. Leimaamisen jälkeen väritin kuvat joko ohutkärkisillä tusseilla tai vaihtoehtoisesti akvarellikynillä. Vesiliukoisilla puuväreillä saa ihanan elävän ja harmonisen väritysjäljen. Värityksen jälkeen leikkasin kuvat paperileikkurilla sopivan kokoisiksi ja kiinnitin kaksipuolisella teipillä kauniisiin taustapapereihin. Lopuksi kiinnitin valmiin kuvan itse korttipohjaan ja sidoin korttien yläosiin väriin sopivan silkkinauhan.

Sydämiä ja aforismeja

Ystävänpäivänkortteihin sopii erinomaisesti kaikki sydänaiheiset koristelut ja kuvioinnit. Lisäksi suloiset eläinhahmot, kukat sekä rakkauteen ja ystävyyteen assosioitavat aiheet sopivat erinomaisesti. Aina kuvan ei tarvitse olla selkeästi esittävä, vaan sitä voidaan vahvistaa aiheeseen sopivalla kauniilla tekstillä.

Lähes valmiita kortteja voi halutessaan viimeistellä vielä erilaisilla kimalteilla. Helpoimmin siistiä jälkeä saa kimalleliimoilla, joilla voi joko koristella tai jopa kirjoittaa. Käytin omissa ystävänpäivänpäiväkorteissani koristeluun tummanpunaista ja hopeanväristä kimalleliimaa, silkkinauhoja, kuvioituja taustapapereita sekä kukkaleikkuria.

Askartelusta saa positiivista energiaa arjen muuhun pakerrukseen, ja kauniilla korteilla tai muilla askartelutuotteilla ilahduttaa niin omaa kuin muidenkin mieltä. Itse tehty kortti on aina arvokkaampi kuin kaupasta valmiina ostettu.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Johanna Tamminen

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.